Tammikuu | Helmikuu | Maaliskuu | Huhtikuu | Toukokuu | Kesäkuu |
Heinäkuu | Elokuu | Syyskuu | Lokakuu | Marraskuu | Joulukuu

<-- Takaisin

Vuosi 2005
Uusin viesti aina ensimmäisenä.

Joulukuu

31.12.
Vuoden viimeinen päivä. Väliviikko on mennyt nopeasti, itse olin töissä 4 päivää ja pojat sai lomailla Juhan kanssa kotona :) Vielä ensi viikko on Juhan joululomaa niin ei koirienkaan tartte olla yksin kotona. Saatiin vihdoin ja viimein perjantaina oma pyykinpesukone, Speedyä moinen härveli pelotti kun laitettiin kone pyörimään ja mutta Leevi oli kiinnostunut ja tuli mun kans ihmettelemään konetta pää keikkuen :)

25.12.
Taas käytiin ulkoilemassa pari tuntia metsikössä, lunta on tullut ihan kiitettävästi joten ei saatu autoakaan ajettua ihan sinne mettän perälle asti. Umpihangessa kahlattiin, Speedykin pomppi reippaasti mukana ja Leevi meni ku ohjus pitkin poikin mettää. Ihan kivan lumisia oli taas koirat ;) Kotia kun päästiin niin nukahtivat melkein samantien, me lähdettiinkin sit Juhan kotiin syömään niin sai koirat nukkua keskenään kotona. Illalla alkoi oleen patterit jo latautuneet, joululahjalelut sai kyytiä ja välillä painittiin olkkarin lattialla :)


Leevi the lumiturpa

Speedy on nimensä veroinen vauhtihirmu ;)

24.12.
Jouluaatto... Käytiin aamupäivällä Nokelassa ja pojat sai riehua siellä pihalla, olivat ihan lumisia kun lähdettiin pois. Vietiin Speedy sit Välivainiolle etukäteen niin että se sai leikkiä Akun kans ensin kaksin pari tuntia ennenku me Leevin ja Juhan kans mentiin sinne. Välivainiolla syötiin ja joulupukkikin kävi, se tosin katosi todella nopeesti kun huomasi että ison paketin kyljessä luki hänen nimi ;D ...parta ja lakki lensi kaaressa sohvalle... Leevi nosti taas jalkaansa kuuseen, saman tempun teki viime vuonnakin... Kai se ajatteli et kerta on pissipuu tuotu sisälle niin toki siihen täytyy omat merkit jättää ;D Sitten suunnattiinkin Toppilaan jossa pojat sai kummatkin omat paketit, Leevi näppärästi aukas omansa mut Speedy tartti apua. Ilta oltiinkin sitten kotona, pojat oli hyvin hyvin väsyneitä ja nukkuivat vaan :)
Otettiin koirakolmikosta tonttukuviakin, oli muuten aikamoista taiteilua et sai kaikki kattomaan kameraan yhtä aikaa ;)


Pienet tontut, Aku ja Speedy

Tonttu-trio: Speedy, Leevi & Aku

23.12.
Haettin Aku ja lähdettiin poikien kanssa metsään lumisateeseen riehumaan. Leevi kiusas Akua ihan urakalla, juoksi täysiä kohti ja sano "Räyh". Aku-raukka pyöri maassa ja kiljahteli, loppu lenkin se kulkikin mun vieressä ja Leevikin käyttäyty ihan ok kun olin "vähän" karjahdellut ja pitänyt parta-puhuttelua. Speedy oli ihan innoissaan kun oli oman kokonen kaveri mukana ja pienet pojat painivatkin sitten keskenään, Leevi kävi välillä vähän komentamassa niitä mutta jatkoi sitten omaa kuntoiluaan kinoksissa :)

6.12.
Me on taas ahkerasti kyläilty Sindyn luona poikien kans :) Tänään sit suunnattiin Astan, Sindyn, Akun ja Speedyn kans Sanginsuuhun ulkoilemaan. Pennut oli kaikki ihan väsyjä kun lähdettiin ajeleen takas kotiin, about 1,5h oltiin mettässä ja kuviakin otettiin. Kuvia löytyy Speedyn pentukuvista ja Akun galleriasta. Ens viikonloppuna oli tarkotus mennä uusiksi jos on hyvät kelit :)
Leevi on oppinut matkustamaan hiljaa autossa, nyt kun Speedykin siirtyi turvavaljaisiin takapenkille niin pojat nukkuvat siellä vierekkäin lyhyetkin matkat :) Yksinään jos Leevin kans ajellaan niin se alkaa tuttuihin paikkoihin mentäessä vinkumaan, ilmeisesti Oonalta oppinut. Mutta haukkuminen on vähentynyt vaikkei autossa olekkaan sitruunapantaa käytetty. Panta on nyt "varikolla" kun pitää ensin saada kurahuppu tms.. ettei panta huku karvoihin koska silloin siitä ei ole mitään apua.
Poikien kanssa menee hyvin, on ihana katsoa kun ne yhdessä painii tuossa lattialla ja Leevistäkin näkee että se nauttii kun sai oman kaverin :)

2.12.
Noni, ruoka säkki vaihdettiin kun ei suostunut hemmetin elukkakaupan-eukko palauttaan rahoja takas. Noh, siihen puljuun me ei astuta enää vaikka maksettas...
Sindy kävi tänään kylässä ja nyt pitäs lääkitä nuo otukset, Sindylle saatiin laitettua jo aineet niskaan että josko huomenna sit sais muillekin. Saatiin otettua kasvukuviakin, Speedy yllätti mut positiivisesti ja ois seisonu varmaan puolikin tuntia hienosti ellen ois nostanu sitä pois pöydältä :D Sindyn kuvaaminen olikin sit pienoinen operaatio, mut saatiin onneksi yks hyvin onnistunut kuva otettua.
Poikien kasvukuvat löytyy heidän omista kasvugallerioista.

1.12.
Tänään ei oo tainnu olla meidän päivä... Eka käytiin ostaan Speedylle ruokaa 15kg säkki ja autossa sit kauhukseni huomasin et säkin kyljessä on ihan elävä mato!! Autosta kun päästiin pois niin selvis et pussin kyljessä on ollut reikä joka on ovelasti teipattu kiinni. Ei muutaku pitää viedä säkkiä poies, en mä sitä koirilleni ala syöttään.
Iltapäivällä sit kuulin et Akun kaverilla cotton-Cindyltä on löytynyt täitä ja Aku leikkii sen kans tyyliin joka päivä. Eli pahimmassa tapauksessa ne on jo tarttunu Akun kautta sit etiäpäin, hemmetti... Pitää hakea Akulle ja omille koirille Lemmikistä Strongholdia, onneksi pennut (Aku ja Speedy siis) on tarpeeks kookkaita jo et niille saa laittaa ko. ainetta. Varmuuden vuoksi nyt laitetaan kun kerta koirat on ollu täisen kans tekemisissä ja meille niitä ei haluta enää, viime vuoden episodista saatiin kiitos vaan tarpeeksemme.
Illalla kuultiin suru-uutinen, Leevin bg. äiti Tilda on siirtynyt koirien taivaaseen alku viikosta :(

Alkuun

Marraskuu

28.11.
Leevi sai viime perjantaina sitruunapannan, nyt totutellaan että mitä se meinaa kun saa sitruunapöllyt naamalle ku räkyttää. Toivon todellakin että se auttas, ei enää järki kestä päätöntä räkytystä koirahallilla/kotona/autossa. Leevi pomppaa aina ilmaan kun panta suhauttaa, autossa oli ihan naurettavaa :D Agilityssä haukkui eilen pannan tyhjäksi... Eilisissä agi-reeneissä sattui ikävä välikohtaus kun novascotiannoutaja-uros hyökkäs yks kaks yllättäin Leevin kimppuun. Se oli tulossa omasta putkesta ja me oltiin menossa omaamme, Leevi sai raivarit ja pojjaat pyöri hetken ympyrää rähinä päällä ennenku saatiin irti toisistaan. Onneksi ei tullut mitään kummallekaan, Leevillä nuo karvat suojaa jonku verran. Eka vähän säikähdin et oli naamaan osunut hampaat kun pompula oli vinksin vonksin mut ei onneksi ollut osunut.

Speedy vaan kasvaa ja komistuu, ikää naperolla kohta 14vk :)

Tänään käytiin Sindyllä kylässä, Aku oli mukana ja kuudeksi mentiin sit Yliopiston taakse reenaan näyttelyjuttuja lumisateeseen. Speedy oli ku vanha kehäkettu, nätisti ravas rinnalla ja osas hienosti seistä :) Akulla oli vauhtipäällä, mutta alku hössötyksen jälkeen sekin alkoi kulkea nätisti, kiitokset Soilalle handlauksesta!! :) Tarttee käydä useemminkin porukalla reenaamassa, tekee hyvää pennuille. Mukana menossa oli myös bobtail-typyt, Iita ja Viivi.

Kuvatuksia pitäs jaksaa siirtää nettiin ja ottaa uusia nytkun on luntakin maassa, ainakin tällä hetkellä ;)

19.11.
Kävästiin tänään kera naislauman (4 ihmistä ja 2 koiraa) ja yhden miehen (Leevi) kanssa mutka Jyväskylässä, KV-näyttelyssä. Aamulla lähdettiin 6:45 ja perillä oltiin 22:10, reilu 5h meni aina yhteen suuntaan parilla pysähdyksellä. Partis-kehä oli "vaivaiset" 1,5h myöhässä ja lampuri-kehäkin tunnin verran. Meinattiin että myöhästytään kehistä kun kahdentoista aikaan oltiin vielä matkalla mut jouduttiinkin sit tosiaan odotteleen ihan reippaasti omia kehiä. Leevi esiintyi tänään aikas huonosti, se joko ravas vinossa tai sit laukkas ja loikki, oli niin raukka väsynyt automatkasta ja odottelusta. Leevi kun ei voinut menomatkalla nukkua... Enää ei lähdetä ilman häkkiä näyttelyihin kun koira väsyy siihen hulinaan kun ei ole omaa lepopaikkaa.
Leevi sai EH:n ja tuli luokkansa neljänneksi, olen tyytyväinen tulokseen :) Oona sai myös EH:n ja oli luokkansa ykkönen, ainut omassa luokassaan. Iita-bobtail oli pentuluokan 2/2. Speedyn isä Show oli ROP ja ryhmäkehässä sijoittui hienosti ykköseksi!! :) Minä siellä ryhmäkehän jälkeen heti kamera kourassa juoksin kuvaamaan ammattivalokuvaajien sekaan ja pari kuvaa ainakin onnistui...
Näyttelytulokset ja arvostelut löytyy täältä.

Kotimatkalla pysähdyttiin Viitasaarella kahville ja täytettiin lasinpesunestettä autoon joka ystävällisesti ilmoitti että se loppui kesken matkan. Olihan siinä miettimistä et miksi Lasolia myydään kahdessa eri pullossa, punasessa ja sinisessä. Noh, selvisi että sininen Lasol on sitä tavallista ja punainen on Lasol-ladya jossa on miellyttävä tuoksu :D Sit oli vielä kolmas vaihtoehto, sellainen appelsiinin ja greipin tuoksuinen lasinpesuneste. Hetken mietittyämme nii otettiin sitä sinistä lasolia, muutama miespuolinen henkilö katsoi mun ja Astan pähkäilyä vähän ihmeissään. Seuraava probleema oli autolla, mistä hitosta konepellin saa auki?! :D Noh ei muutaku eka kopeiloitiin autoa ja sit kaivettiin ohjekirja josta selvis missä se vipu oli, nooh sitten olikin kolme emäntää auton eessä ja konepelti pystyssä. Taakse ajo bussi joka oli täynnä ihmisiä ja ne kyyläs meidän touhua ihmeissään... Vähän aikaa mietittiin et mihin pömpeliin kaadetaan nesteet ja paljonko sinne mahtuu. Vieressä oli joku pariskunta jotka omaan autoonsa lisäs lasinpesunestettä ja se mies sitten tulikin meiltä kysyyn et tarvitaanko kenties apua ;) Selvis sit et mihin kaadetaan ja paljonko nakataan vettä sekaan. Hyvin onnistu ja autokin lopetti "ulinan". Tulipahan nyt opittua sit et miten lasinpesunestettä lisätään ;D
Loppumatka ajettiinkin yhtä soittoa Ouluun ja ehjänä selvittiin perille, Soila ajoi loppumatkan ja minä olin kartturina. Kotona Speedy oli innoissaan meitä vastassa kun oltiin oltu niin kauan reissussa ja se oli joutunut oleen isin kanssa kotona :)
Kaiken kaikkiaan tosi kiva reissu, pitää ottaa uusiksi!! :)


© Asta Karhula

© Liisa Satomaa

3.11.
Tänään tulee kuluneeksi tasan 6 vuotta siitä kun Aatu lähti sateenkaaren toiselle puolen :/ Iso ikävä on edelleen ja tuskin siitä koskaan kokonaan ylipääsee... Onneksi on nuo kaksi vilkasta poikaa tuossa piristämässä päiviä ja naurattamassa omilla tempauksillaan :) Enkelikoirat Aatu ja Santtu saa kurkkia pilvenreunalta meidän kohellusta :)

Speedy on jo 10 viikkonen, pitäis ottaa kasvugalleriaan kuva. Poika on hienosti kasvanut ja pikkuhiljaa pitää ottaa isojen poikien panta käyttöön kun toinen alkaa käymään pieneksi. Parin viikon päästä ekat rokotukset.
Leevi on edelleen oma ihana itsensä, tulee nykysin yöllä/aamulla sänkyyn pakoon Speedyä joka haluais vetää rallia vaikka toiset nukkuu :D Leevi on oivaltanut että sänky/sohva on hyvä turvapaikka kun Speedy ei vielä niihin pääse, mutta kohtapa pääsee kun vähän kasvaa.

Jospa täälläkin nuo ilmat suostus parantumaan ja pääsis pihalle ottaan kuvia pojista, liekkö nuita vielä yhteiskuvaan saa mahtumaan mutta yritetään ainakin :)

Alkuun

Lokakuu


31 .10.
Nyt on yhteisulkoilukin alkanut sujumaan, Speedy vaan vaihtaa puolta turhan usein ja se taas aiheuttaa sen et remmejä saa olla koko ajan selvittelemässä. Leevi on alkanut rähjään vastaantulijoille jos Speedy on mukana mut lopettaa heti kun sanon "EI", pentu taas ei huomaa vastaantulijoita kun palvoo Leeviä ja tuijottaa sitä koko ajan ;)
Täällä on todella talvinen sää, pari päivää sitten satoi kaatamalla monta tuntia ja edelleen on todella kosteaa ja ällöä ulkona. Pentukin on siis joutunut heti kättelyssä tassupyykille.

Leevi on alkanut syömäänkin taas kunnolla, ainut "ongelma" on vaan se että se söis Speedyn ruuat. Omat ruuat ei meinaa maistua joten laitan sillekin nyt vähän pentunappuloita ja piimää omien nappuloiden sekaan. Pojat haluais vaihtaa kuppeja aina kesken ruokailun, ilmeisesti toisen ruuat on jotenkin parempia..?

Olipas kiva ylläri tälle iltaa, iltakävelyltä kun tultiin kotiin niin katoin et poikien jalat pitää pyykätä. Suihkussa selvis et olivat sotkeneet öljyyn kinttunsa... Noh pariin otteeseen pesin fairylla ja sitten konttasin luutun kans puolikämppää ja juuriharjalla pesin pesuhuoneen. Kivakiva, näinhän minä haluankin iltani viettää. Tuli kyllä kirottua sen auton omistaja alimpaan h*lvettiin josta ne öljyt oli tulleet. Jos ei olis ollu pimeetä niin olis tämänkin shown voinut välttää kiertämällä lammikot vaan ei... Mietin et pitäskö järjestää joku öljy-ylläri sille ko. auton omistajalle... ;P

On mulla vaan komee koira, eilen pesin Leevin ja nyt se näyttää niiiiin hienolta että vois koko ajan vaan lääppiä ja pusutella sitä :) Näyttää pojalle tulevan mahtava turkki, takapään karva ku vielä muuttus samanlaiseks ku eestä niin se on siinä. Tosi mustaksi tuo halus sit tulla, mut hyvä niin ;)

Lauantaina Oona kävi kattomassa Speedyä mut ei ollut oikein innoissaan, hampaita esitteli ja ei suostunut kovin haistamaankaan pentua. Mutta eiköhän niistäkin kaverit tule kunhan pentu kasvaa. Oonan pitäs vaan saada oma pikkusisko niin sitten olis Speedylle oma tyttis ku Oona on Leevin rakas ;)

24 .10.
Elämä kahden koiran kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin, pientä (ja välillä isompaa) ärinää kuuluu Leeviltä jos Speedy liian innokkaasti hyppii silmille. Vaan pentukin kyllä komentelee Leeviä jos haluaa leikkikaverin, hienosti murisee ja haukkuu. Leevi nauraa vaan partaansa kun toinen kuulostaa ihan leikkikoiralta :D
Ulos tulee pissit ja kakat hienosti, mut niin tulee kyllä sisällekin ;) Noh ei jaksa stressata kun toinen on vielä niin pieni. Mut onneks Leevi ei ole alkanut lirutteleen sisälle uudestaan :D
Reilu kuukausi ja sitten päästään Leevin kans jälleen kehiin, ilmoitin sen Jyväskylän KV-näyttelyyn ja siellä mennään sit ekaa kertaa valio-luokkaan :)

Eilen oltiin agility-reeneissä, Leevillä oli ruuvit löysällä ja haukkui melkein koko tunnin. Aluksi uskoi kun karjasin "EI" mut sit meni tehot siitäkin, toko-sulkeisia otin välillä ja sen aikaa pysy lärvi kiinni. Ens kerralla otan suihkepullon mukaan ja ruutaan vettä päälle jos räkyttää. Radalla Leevi on hiljaa ja keskittyy siihen et mitä minä pyydän sitä tekeen, mut oman vuoron odottelu on kaikkein vaikeinta. Tarttee mennä kattoon toisten reenejä Leevin kans ja opetella oleen hiljaa :)

Ensi lumi satoi toissa yönä, pakkasta on nyt tänään -4 ja hyi hirvitys kun palelee. Leevi oli ihan onnessaan kun huomasi eilen et on lunta maassa, veti pomppuloikkaa narun nokassa :) Speedy ei edes huomannut lunta, tutki vaan pihaa ja roikku jaloissani.

Leevi on nyt lopettanut ulos lähtö rallin, vielä viime viikolla se sai hillittömät hepulit ku kaivoin valjaat/pannan esiin ja veti rallia pitkin kämppää. Se piti sit "pyydystää" aina ovelle et sai vermeet niskaan. Nyt se törröttää oven edessä aina kun pistän takkia päälle, jää hyvin loukkaantuneena sisälle jos menen vaan käyttämään Speedyä pihalla. Leevin mielestä hänen pitäs päästä aina mukaan. Pari kertaa on vasta yhtä aikaa ulkoiltu ja se on yhtä sirkusta, remmit solmussa ja Speedy hyppii Leevin naamalle josta Leevi sit kiskoo herneet nokkaan. Tarpeetkin jää pennulta tekemättä jos isoveli on mukana kun pitää vaan sitä kiusata, Leevi kyllä tekis omat asiat ellei toinen härnäis. Joten ulkoillaan nyt erikseen ainakin aluksi ja vähitellen opetellaan yhdessä kulkemaan.
Yksinoloakin pitäis Speedylle alkaa opettamaan, ettei se totu siihen että aina on Leevi kaverina kun me ihmiset lähtään jonnekin...

22 .10.
Pitkästä aikaa päivityksiä. Perheenlisäystä saapui eilen Speedy-nimisen partispennun muodossa ;) Leevi sai siis ihka oikean pikkuveljen, vielä ei olla ylimpiä ystävyksiä vaan Leevin pitää ihan tahalteen käyä säikytteleen pentua.
Kuvatuksia pojista tulee kunhan ehtii napsimaan. Talvi näyttäs olevan tulollaan, eilen kotimatkalla satoi lunta ja nyt tänäänkin on tullut välillä ihan kunnolla lunta täällä, tosin se sulaa samantien ku osuu maahan.

1.10.
Tästä eteenpäin kuulumiset naputtelee itse webmaster, Leevi vaan sanelee ;)

Ensimmäistä kertaa avoimeen luokkaan ja viimeinen serti tuli, nyt siirrymme siis valioluokkaan!! :) Partiksia oli ilmotettu 24 ja avoimen luokan uroksia oli 4, Leevi voitti luokkansa. Tulokset löytyy kokonaisuudessaan täältä.
Kiitokset Soilalle Leevin handlauksesta!! Ja onnittelut Oonalle sertistä, cacibista ja VSP-tittelistä! :)
Leevi jää nyt näyttelytauolle, tammikuussa olis Kajaanin KV jonne saatan sen ilmoittaa. Antaa pojan kasvattaa nyt turkkiaan ja saa kerätä massaa ettei ole tuollanen luikku sitten valioluokassa.
Aika hienosti meillä on tänä vuonna mennyt, 3 sertiä neljän kuukauden aikana ja valioksi heti 2v synttäreiden jälkeen, eli tarkka ikä 2v 13pv ;) Suomen cacibit on nyt myös kasassa, ens vuonna jos suunnattas nokat tuonne Suomen rajojen ulkopuolelle...
Kuvia otin ja laitan niitä sivuille kunhan saan kameran purettua :)

Alkuun

Syyskuu


14.9.
Aku on saapunut, sivuja vähän uudistettu ja uusia kuvia pitäs laittaa :) Pari kertaa on Akun kans tavattu, sepä vähän pelkää mua kun mää haukun. Äitin kans ollaan jo neljättä viikkoa kotona, vielä ens viikonki se on saikulla. Mua alkaa jo tympiin ku ei päiväunia saa nukkua kun äiti höseltää omiaan.
Eilen käytiin pitkästä aikaa mettässä köpötteleen, hiemanko taas sai hävetä silmät päästään ku äiti piilotteli puitten takana :o Ihan niinku mää en ois nähny kun sen punanen takki loisti sen 10cm kapeen puun kummaltakin puolen... Noh, pakkohan se on kuuliaisen paimenen käyä se idiootti-mamma "pelastaan" puun takaa kun ei se osaa polkua pitkin kulkea ilman opastusta, sain sentäs namua suuhun vaivan palkaksi. Kuviakin tuli otettua mettässä ja niitä pitäs galleriaan ilmaantua

1.9.
Kävin tänään hakeen piikin niskaan, eli vuosi rokotuksilla tuli piipahdettua Lemmikissä. Tällä kertaa oli ihan uus lääkäri-täti, ei ollakkaan ennen sen luona käyty mut nyt oli "pakko" kun meidän vakkari-lekuri Riitta-Liisa oli lomalla. Painoa oli nyt 22,5kg ja ell sanokin et sais tulla vähän lisää ku olen niin iso poika. Mua roplattiin nenästä häntään, terve poika olen :) Äiti sit pyys lääkäri-tätiä kahtoon mun kynnet kun sen mielestä ne on liika pitkät, ell sit vähän napsi poies joistakin mut kuulemma oli ihan sopivan pituset. Tuo äiti vaan hössöttää turhaan kaikesta :P
Kolmen viikon päästä sit uudestaan, sillon haetaan rabies-piikki. Mulle nuita piikkejä ei voi yhdellä kerralla enää laittaa ku vuosi sitten läks karvat pisto kohdasta. Ens kerralla onkin sit oma lääkäri joka pistää :)

Elokuu


21.8.
Hämeenlinnan reissu onnellisesti takana. Näyttelyssä meni todella hienosti, tuloksen ja arvostelun löydät täältä.
Menomatkalla pysähdyttiin Kuhmoimisissa sukuloimassa, äiti jätti mut pihalle autoon kiinni muttakun kuuli että siinä pihalla oli pyörinyt susia niin tuli aika vilkkaasti hakemaan mut sisälle. Ajettiin muutaman kerran harhaan mennessä, tulomatkalla vaan kerran ;)
Lauantaina käytiin kattoon Espoossa niitä schapendoes-pentuja, meikäläinen istu autossa sen aikaa. Lähtiessä sain sit tulla pihalle ja aidan takana haukku 6 koiraa, aluksi kommentoin takas mut sit ajattelin et parempi pitää turpa kii ku niitä oli enemmän ;)
Hotellissa osasin käyttäytyä niinku olisin ollut niissä useamminkin, yöllä piti vähän rähähtää kun käytävästä kuulu ääniä. Aamupalan jälkeen suunnattiin sit näyttelypaikalle. Nina esitti mut kehässä, siksi varmaan pärjäsinkin niin hyvin! =) Kiitokset Ninalle handlauksesta!
Kotimatkalle lähdettiin Hämeenlinnasta heti kun partis-kehä oli ohitte, vettä alkoi satamaan kaatamalla ennen meidän kehää ja sade loppui sit sopivasti kun partikset oli arvostelty, ei viititty jäädä pitemmäksi aikaa kun oltiin ihan läpimärkiä. Alle tunti meni kun ajettiin Tampereelle jossa oltiin muutama tunti Särkänniemessä, minäkin olin mukana huvipuistossa ja mua epäilytti välillä ne laitteet kun ne vinku ja heilu. Äiti huuteli karusellista mulle mutta en viittiny ees katsoa :P
Kotimatka meni paljon nopeampaa ku menomatka, johtuen varmaan siitä ettei eksytty kun kerran ja saatiin ajaa suorempaa reittiä kun ei tarttenut kyläillä. Kotona oltiin puoli yhdentoista maissa illalla, väsytti ihan tajuttomasti.
Muutaman viikon päästä lähdetään uudestaan etelään, haetaan se Aku-schape kotiin. Voipi olla et minäkin pääsen mukaan matkaan :)

15.8.
Tänään käytiin agilityn alkeiskurssin ekalla tunnilla (2h), oli tosi mahtavaa!! Tosin halliin mennessä äiti huomas et mulla oli pärstä ihan veressä :o Olin purassu innostuksissani itteäni kieleen ja verta tuli enempi ku laki salli. Noh, onneks se haava tyrehty nopsaan. Eikä tassu- ja partakarvatkaan enää punerra.
Musta oli ihan hullua kun en saanu koko aikaa hyppiä ja loikkia esteitä. Muutkin kuulemma halus. Hypyt meni hyvin, välillä tosin meinasin oikoa... Putki olikin vähän kinkkisempi, pitkän houkuttelun jälkeen menin ja ei siihen kuollutkaan :o Jotku meni kyllä putken päältä vaikka tarkotus oli mennä sinne sisään. Nähtiinpä jopa huijaus yrityksiä et emäntä juoksee toiseen päähän putkee ja kuvittelee et koira on putkessa mut sepä tuleekin ihan jalkojen takana :D
Tehtiin kaks erilaista rataa, toisessa oli 4 estettä ja kaks putkee. Se tehtiin kahteen suuntaan, eka äiti ohjas mua vasemmalta ja sit oikealta. Toinen rata oli pitempi ja siinä oli pituuskin ja sit ne kaks putkee. Hyvin meni tosin sit ku äiti ohjas mua oikeelta niin en meinannu millään hypätä esteitä vaan yritin kiertää. Äiti ku yrittää kiihdyttää mun edelle jollon mää alan höseltään ja sit menee kaikki mettään. Nyt me otetaan esteiden ja putken jälkeen "tässä"-käskyllä kontaktia ku se kuulemma rauhottaa mua (tai äitiä...) ;P
Lopuksi kokeiltiin rengasta, aluksi meni hyvin ku se oli ihan alhaalla. Mut sitäpä nostettiinki sit joka hypyn jälkeen :o En sit meinannu enää millään mennä siitä vaan viimesellä yrityksellä jäin kiikkuun siihen niinku oravat :D Ja emännillä oli niiiiin hauskaa... nauraa nyt pienelle koiralle...
Siellä hallilla oli muuten heposia, mää en niistä niin perustanu. Yks olis halunnu tehdä lähempää tuttavuutta mun kans :P Huomenna taas uusiksi... Nyt unille kun niiiiin väsyttää.

14.8.
Oltiin vkloppu mökillä, oli toooosi kivaa! :) Sain riekkua vapaana pihalla aamusta iltaan, yöllä sit nukutti tosi hyvin. Tuo maalaisilma alkaa nukuttaan...
Eilen oli nurmikon leikkuu operaatio, kolmella koneella ajelivat ku oli sen verran iso alue leikattavana. Äitillä ei homma oikein luonnistunu, eka sillä loppu bensa ja sitten mää aloin häiriköimään sitä jollon se vei mut narun nokkaan portaan pieleen istumaan. Sit kun se pääs niitylle niin leikkuri leikkas kii kun meni liikaa ruohoa koneeseen... Noh, sitten alko kone savuttaan kun öljy loppu... Sit se leikkas aina yhden kiekan ja sammutti koneen ku se meni tukkoon. Meikäläinen nauro partaansa portaalla ku kattelin äitin pöljäilyä ;)
Rannassa käytiin juoksenteleen ja äiti loikki kivillä, näytti välillä siltä et se molskahtaa veteen... Mää vedin kenguruloikkaa puskissa ja pariin otteeseen olin päällään joessa ku arvioin rannan väärin ja tipahdin veteen. Lopuksi sit uskaltauduin kahlaan vähäsen. Mut äiti ei päästäny mua kovin syvälle kun siinä joessa on niin kova virta et pienet koirat lähtee veden mukaan.
Tänään sit päivällä äiti joutu lapioimaan mun paskaa pihalta poies, se oli saada sydärin kun luuli et kakkakikkare lähti loikkimaan mut se olikin sammakko. Hieman äiti rääkäs kovaa, piti mennä avuksi. En ehtiny nähdä ku pikku vilauksen siitä sammakosta, se katos niin nopeeta sinne ojaan.
Kotiin lähdettiin ajeleen iltapäivällä ja puol kuus oltiin sit kotona, väsyttää kovasti. Kuvia mökkireissulta löytyy galleriasta.

6.8.
Roin ryhmis on nyt takana, ei mennyt niin hyvin ku äiti toivoi. Tuomari muisti mut juhannusnäyttelystä, mut sanoi että olen laihtunut sitten viime näkemän. Äiti on vähän myrtsinä kun mää oon niin hoikkis. Se on keitelly mulle yrjölänpuuroa jne.. Yrittää et mää söisin kaks kertaa päivässä mut ei mulle maistu aamusin ku viili, illalla myöhään syön sit päivän aterian.
Roin matka meni hyvin, näyttelypaikalle ku päästiin niin tuli kiva sadekuuro. Onneksi se meni ohi ennenku meidän piti mennä kehään. Oona pärjäs hienosti tänään, sai sertin, oli rop ja ryp 2!!! Onnittelut vielä kerran Oonalle ja Soilalle!! :)
Meidän teltta meinas lähtä pariin otteeseen lentoon :D Hieman hirvitti... Roissa oli aikas vilposaa, niin ainakin äiti väitti ja keksikin mulle hyvän homman, mun piti istua sen sylissä lämpöpatterina :D Ryhmäkehää odotellessa alkoi taivaalle kerääntyä uhkaavan näköisiä mustia pilviä, kehät aloitettiinkin sitten vähän etuajassa ettei porukka kastu. Kun sitten lähdettiin näyttelypaikalta niin alko jyriseen ihan kunnolla, tais tulla kunnon ukkonen sinne mut me oltiin onneks menossa jo kotiin :P
Tulomatkalla Oona päätti leveillä penkillä, makas kolmella paikalla ja mut ahdisteli penkkien väliin. Nuo naiset on niin röyhkeitä ;P
Kotona oltiin kuuden maissa, ollaan ihan katki poikki rikki väsyneitä. Isi lähti humputteleen Nallikariin ja me jäätiin äitin kans kotosalle, vietetään kuulemma rauhallinen koti-ilta mikä meinaa sitä et pääsen sänkyyn äitin kainaloon nukkumaan :)Seuraava näyttely on sit 21.8 Hämeenlinnassa, menen siellä viimeistä kertaa nuortenluokkaan.

3.8.
Maanantaina käytiin äitin kans kaupungilla, mentiin bussilla ja käveltiin ees taas keskustassa. Käytiin elukkakaupassa ostaan mulle luita ja sit ihmeteltiin kaupungin vilskettä. Kun odoteltiin keskustassa pysäkillä bussia niin siinä oli pari japsia jotka ihastu muhun, ne räpsi musta kuvia ja taisivat luulla et oon todella hyvin koulutettu kun istuin ku tatti äitin vasemman jalan vieressä ;) Pääsin toisen bussimatkan sit ilmatteeks ku oli sama kuski ku mennessä ja se ei kehdannu ottaa musta toista maksua ku oltiin menty tunti sitten samalla kyydillä kaupunkiin päin. Kiitokset vielä kerran mukavalle kuskille! :)
Kattelin maisemia bussin ikkunasta, harmi vaan kun matka suuntaansa kestää n.10-15min niin ei kauaa ehdi ihailla maisemia. Äiti kehu et käyttäydyin tosi hyvin kaupungilla vaikkei me siellä kovin usein käydä. Mut pitäs kuulemma nyt alkaa useammin käymään kun tarkotus on mut viedä BH-kokeeseen joskus vuoden-kahden päästä...
Eilen Onski tuli käymään meillä, tuli hakemaan oman häkkinsä poies ja sit me käytiin puistossa leikkimässä. Oltiin ihan katkipoikki sen jälkeen :)

Alkuun

Heinäkuu


30.7
Tänään käytiin pyörähtään Tornion näyttelyssä, tuloksen ja arvostelun löydät täältä. Oona on meillä nyt vkloppu hoidossa ja oli luonnollisestikin meidän mukana näyttelyssä. Oona sai myös EH:n, karvanlaadusta tuli vähän sanomista kun se on vielä liian pehmeä... Noh, äiti oli oikeastaan vain tyytyväinen kun kumpikaan meistä ei päässyt/joutunut ryhmäkehään. Päästiin ajoissa lähtemään kotiin :)
Oona on hössöttänyt täällä melkein koko ajan, mulla meinaa mennä välillä hermot kun se häirittee. Oon sitten aina välillä kaikessa hiljaisuudessa mennyt jonnekin yksinäni ja äitillä on vähän pahamieli kun olen kuulemma niin surkeen näkönen :/ Siksipä se yrittääkin koko ajan hoivata ja syöttää mulle herkkuja että vähän piristysin, Oona yrittää koko ajan tunkee väliin.
Viime yö meillä meni ihan hyvin, tosin aamulla puol kuus Oona päätti että nyt ei enää nukuta. Se sit tunnin hössötti ennenku me muut noustiin ylös.
Eilen me käytiin puistossa juoksemassa ylimääräsiä energioita pois, tänään mennään ehkä uusiksi :)
Ens viikolla on sitten edessä Rovaniemen ryhmänäyttely, alunperin tuomarina piti olla Päivi Eerola mutta se oli vaihtunut. Nyt mua tuomaroi Leni Nousiainen, olen taas ainut partis niinku kesäkuun Rovaniemen näyttelyssäkin jossa oli tämä sama täti tuomarina. Oona on myös ainut lampuri. Jännityksellä odotamme et miten meillä siellä menee.

Tässä pari kuvaa Tornion näyttelystä

© Juha Moisala

17.7.
Kotiudittiin viiden aikaan Nivalan reissulta, näyttelytuloksen ja arvostelun löydät täältä. Oli ihan sika kuuma siellä näyttelypaikalla, äiti haki mulle märkiä pyyhkeitä ja tunki vettä suuhun.
Onneksi oli teltta niin sai olla vähän suojassa auringolta. Ja nuo vanhukset sai pakattua teltan nyt melkein puolta pienemmäksi läjäksi mitä sillon ku kotona koekasattiin :)
Kotimatkan istuin märän pyyhkeen päällä ja toinen pyyhe oli kiedottuna mun ympärille. Ylivieskassa pysähdyttiin Kärkkäiselle ja Heseltä haettiin evästä. Mua juotettiin moneen otteeseen, ja äiti tutki mun ikeniä kun ne meni välillä ihan valkosiksi ja se on kuulemma lämpöhalvaukseen liittyvää.
No hengissä kuitenki selvittiin kotiin asti ja sain sitten maistaa sian saparoa, on muuten hyvää :P Sain Nivalasta uuden ison tennispallon josta menee köysi läpitte ja uuden näyttelypannan & -hihnan. Niinjoo, sainhan mää sen trimmauspöydänkin. Tosin enempi kai se äitille on kun se väittää et siinä olis parempi harjata mua kun ei mee selkä rikki.
Seuraava näyttely on sit parin viikon päästä Torniossa, Oona tulee sillon meille pariksi yöksi hoitoon ja lähtee meidän mukaan näyttelyyn :)

13.7.
Äiti ilmotti mut Hämeenlinnan KV-näyttelyyn, samalla reissulla käydään kattoon Schapendoes-pentuja Espoossa. Kuulemma ollaan ihan hotellissa yötä :o En oo ikuna ollutkaan... Ja mennään autolla kuulemma, tulee oleen mun pisin autoreissu sit :D
Eilen kuulin et Heta, mun naapuri ja kaveri, muuttaa toiselle laidalle kaupunkia elokuussa :/ Heta on reilun vuoden ikänen nahka-lassie. Voi olla et ne muuttaa ens keväänä takas tänne mut sen näkee sitten.

10.7.
Kissat kävi viime lauantaina (2.7.)pyörähtämässä näyttelyssä, kummatkin sai sertit ja osasivat kuulemma käyttäytyä vaikka tuo näyttely oli Vallulle 2. ja Baronille 1. :) Äiti vähän tuskaili kun siellä oli kuulemma niin tylsää, kissanäyttelyssä kun pitää istua ainakin 8 tuntia. Ja kuulemma muutenkin koiranäyttelyt on mukavempia...
Mutta aika näyttää että jääkö kissat eläkkeelle vai käydäänkö niille "hakemassa" vielä kaks sertiä että kummastakin tulis Premior.
Perjantaina 8.7. juhlittiin synttäreitä, äiti täytti 22.
Tänään käytiin katteleen Haukiputaalla yhdessä ryhmänäyttelyssä, äitin kotikotiin meinaavat hankkia koiran. Ei me siellä kauaa oltu kun oli niin sika kuuma ja ei siellä oikein ollu mitään nähtävää.
Kuten kuvasta näkyy niin mun sivut on taas vähän vaihtanu väriä, äiti kyllästyy sivuihin niin nopeeta että sille ei mikään oikein passaa...

Alkuun

Kesäkuu


29.6.
Tultiinkin jo eilen mökiltä, mummin piti tulla tänne Ouluun sairaalaan kun sillä epäiltiin et olis veritulppa jalassa. Oltiin illalla kahdeksan aikaan kotona, koko matkan sato vettä ja välillä tuli niin kovaa että hyväkun eteensä näki. Äiti ohitteli nyt tulomatkalla enempi ku maanantaina mennessä :P Kuulemma muut hidasteli...
Maanantaina pysähdyttiin isin mökillä, se on n.20km ennen meidän mökkiä. Siellä oli tuttuja :) Tutkailin pihapiiriä tarkasti ja kävin äitin kans laiturillakin, hyvä etten veteen tippunu kun laituri keikku. Omalla mökillä sain juosta vapanaa, oli tosi kivaa! Käytiin rannassa kattomassa, vesi oli todella korkealla. Äiti ei oikein tykännyt kun loikin Aatun haudan päältä ja nostin kinttua siihen pensaaseen mikä haudan viereen on Aatulle laitettu. En mää voinu tietää et siihen ei olis saanu mennä riekkumaan kun kukaan ei sanonu mitään. Nyt tuli ulkohuussikin tutuksi, piti aina äitin kaveriksi ängetä sinne vaikka se ei mua mukaan olis tarttenu.
Tiistaina käytiin kahteen otteeseen Pellossa, sain olla mukana menossa. Jälkimmäisellä reissulla tuli sit terveyskeskuksesta tuomio et pitäs sairaalaan lähtä. Mentiin sit mökille, syötiin ja siivottiin, sit viiden aikaan lähdettiin. Äiti-ilkimys jätti mut mökkiin sisälle siksi aikaa ku meni siirtään autoa, mut määpä osasinkin tulla ite ulos :P Vähänkö se säikähti kun peruutteli autolla ja yhtäkkiä näki peilistä et mää oon siellä takana, pääsinpä sit itekin auton kyytiin ettei se vaan unohda mua sinne.
Tänään nuo vanhukset sit lähti aamulla ennen sian pieremää, isi töihin ja äiti mummin kans Oysiin. Tosin äiti tuli odotettua aiemmin kun se oli meinannu pyörtyä siellä sairaalassa ja sen kummitäti tuli sit mummin kaveriksi sinne et äiti pääsee kotiin. Tullessaan se toi sika ison laatikon, sieltä paljastu ihan hirvee kassi jossa on kuulemma näyttelyteltta. Mun piti nostaa mekkala sille kassille kun sen verran epäilyttävä se oli.
Lähdettiinpä sit yhdessä uudestaan postiin hakeen mun kirje joka sisälsi kyynär- ja lonkkalausunnot, tulokset oli 0/0 ja B/C. Äiti on ihan tyytyväinen tuloksiin :)

26.6.
Aamulla oli herätys 4.30, lähdimme viideltä ajeleen Oonan, Soilan ja Jussin kanssa Rovaniemelle näyttelyyn. Eka oli Oonan vuoro käydä pyörähtelemässä kehässä, tuloksena JUN ERI 1, Sert ja VSP. Onnittelemme!! :)
Siirrettiin sitten rojut meidän kehän viereen ja kateltiin et miten se tuomari kopeloi koiria, harvalle anto ERIä. Kehä oli yli tunnin myöhässä ja nuo mammat kävi shoppaileen, sain luita ja uuden pallon :) Pääsin kehään pitkällisen puunauksen jälkeen joskus yhden maissa ja esiinnyin kuulemma erinomaisesti, tuomarillekin annoin pusuja ja äiti kattokin haavi auki mua kun en yleensä outoja ihmisiä pusuttele :o Sain sitten todella hyvän arvostelun joka on tuolla näyttelyt-osiossa. Sain ensimmäisen Sertini ja ROP-tittelin, niiden johdosta sain sitten pari pokaalia ja ruusuketta :) Äiti on ihan onnensa kukkuloilla ja syötti mulle herkkuja paljon.
Huomenna lähdemme sitten äitin kanssa kahden mökille Turtolaan muutamaksi päiväksi, viimestään torstaina tullaan takas kun äitillä on kissojen pesu perjantaina kun ne menee näyttelyyn ens lauantaina.

© Soila Nyrhinen

9.6.
Mää oon saanu uusia kavereita!! Toissa päivänä treffattiin Mittelspitz-poika Jasu, 10kk. Se oli kiva, me juostiin melkein tunti tuolla yhdellä kentällä. Vaikka koko eroa oli niin hyvin me tultiin toimeen :) Tänään sit treffaattiin Kultaisennoutajan pentu Luna joka on vasta 3kk, se asuu ihan tässä vieressä. Se yritti välillä roikkua mun karvoissa ja siitähän en tykännyt, sit se typy yritti isotella mulle näyttämällä hampaita ja murisi mulle. Mää vaan nauroin partaani kun se oli niin huvittava kun niitä pienen pieniä maitohampaita esitteli ;D Vielä me ei sen kummemmin leikitty kun Luna on niin pieni, mutta kunhan se kasvaa niin saadaan riehua kunnolla. Siitä ohi meni sit toinenki kultsu-typy, Iines joka on 6kk. Se me ollaan nähty kerran aiemminkin :) Kiva kun on tullut lisää kavereita ihan tähän lähelle niin ei tartte vaan nuiden vanhusten kans olla.
Huomenna mennään tuonne koulun kentälle tokoileen kun sinne tulee tuolta KC:stä porukkaa, nään taas uusia koiriakin ja samalla tulee reenattua muiden seurassa. Oona tulee mukaan myös, en ookkaan pitkään aikaan nähnyt sitä niin äiti sit lupas et me saadaan tokoilun jälkeen riehua yhdessä :)
Lauantaina sitten on edessä lonkka- ja kyynärkuvaus Akuutissa, äitiä jännittää ihan sikana. Se on nähny jo unia et mulla on D-lonkat ja alkava nivelrikko, en tiedä miksi se niin panikoi niiden kuvien takia kun ei mussa mitään vikaa oo... Kai se on joku naisten juttu et pitää aina ajatella pahinta...
Rovaniemen näyttelyn aikataulutkin on jo netissä, mää olen ainut partis siellä! :D Lampureita on 3 ja niiden kehä alkaa joskus kymmen pintaan eli me joudutaan lähteen ajeleen täältä joskus neljän jälkeen aamulla...

Alkuun

Toukokuu


29.5.
Tänään ku äiti tuli töistä niin suunnattiin Virpiniemeen Grayhound-stadionille, siellä oli Kaikkien rotujen juoksukilpailu johon minäkin osallistuin. Paikan päällä oli paljon väkeä, katteltiin eka pienet muun rotuset (ts. ei vinttareita). Oli aikas hupaisen näköistä kun pienen pieni kääpiöpinseri lähtee juokseen, käy merkkaan aidan ja sit lähtee paineleen niin kovaa ku kintuista lähti :D ...kyllähän se kovaa meni ihan oikeestikin, olisin tahtonu lähtä perään.
Ennen mua oli muutama koira, yks keskikokonen villis joka olis lopuksi tahtonu tappaa sen vieheen. Sit labukka joka meni ku ohjus maavieheen perässä, x-rotuinen ulvova kenguru joka teki parhaan ajan isoissa muun rotusissa peräti 6,8s!! :)
Mun vuorokin tuli sitten ku oltiin tarpeeks odoteltu, käveltiin toiseen päähän rataa, äiti jätti mut lähettäjälle ja läks ite juokseen toiseen päähän. Vähän ennen maalia se sit nosti käden pystyyn et mut saa päästää juokseen. Ja mähän lähdin!! Hiekka pöllys kun partis-energia lähti jyllään, karvat hulmuten juoksin äitin perään joka vipelsi maaliin :D Vähän oli siistiä!! Mun aika oli 8.16s mikä ei todellakaan ole paha aika :)
Tuonne radalle sais kuulemma mennä harjotteleen aina keskiviikkosin, äiti mietti et me voitais käydä kokeileen et miten juoksen vieheen perässä. Mua nimittäin kiinnosti ne vieheet ku kateltiin kun jotku koirat juoksi niiden perässä.
Aijoo, eilen isi kuvas mua kun ravasin äitin kans. Kuva-pätkä on tässä.

23.5.
Lauantaina Oona ja Soila tuli hakemaan meitä autolla ja suunnattiin matka kohti Sanginsuuta. Mentiin sinne samaan paikkaan missä ollaan talvella käyty ulkoileen. Käveltiin mettäteitä ja polkuja pitkin parisen tuntia, minä ja Oona riehuttiin ihan kunnolla ja juostiin kilpaa. Oli oikein kivaa! :) Mammat heilu kameroitten kanssa ja otti meistä yhteensä yli 100 kuvaa :D Kuvia löytyypi galleriasta.
Siellä mettässä oli sellasia hiekkakuoppia muutama joissa oli vettä, tosin ruskeeta sellaista, mut me ei saatu mennä lähellekkään kun olis kuulemma turkki sotkeentunu :o Noh, lähtiessä juotiin sit rapakoista vettä kun dementioituneet mammat oli unohtaneet juomat.
Isi ei ollut kovin innoissaan ku tultiin kotiin ja mulla oli jäkälää ja ties mitä muuta kivaa roskaa turkissa ;)
Tässä kuvat minusta ja Oonasta :)

© Liisa Satomaa
Eilen äiti innostu uudistaan mun sivuja, teki uuden bannerin, värit vaihtu ja etusivulle tuli uus kuva. Ihme ja kumma, sillä ei menny hermot kertaakaan ;)
Me ei eilen tehty mitään ihmeellistä, olin aika väsy siitä lauantai-illan riekkumisesta. Oltiin siis vaan ihan kotosalla ja laiskoteltiin.
Tänään sit reenattiin oma toimisesti vähän tokoa tuolla ulkona, pahemmin ei voida nyt lenkkeillä ku äitillä on koipi kipeenä ja sen pitäs levätä vaan kotona.
Äiti oli jutellu Oonan äitin kans ja ne vähän suunnitteli et me käytäs kahteleen lenkkeilymetsiä nyt viikolla Hiukkavaarasta tai jostain muualta :)
Käytiin iltasella autoileen, Toppilassa otettiin pihalla musta taas uusia kuvia :) Omalle sivulle tuli uus seisomakuva ja galleriassa on pari muuta kuvaa.

20.5.

Mulle tuli tänään päivällä vieras! Oona-tyty tuli kylään, se ei eka ees huomannu mua kun paukkas sisälle mut sit se tajus et on tullu mun luo :P Me lähdettiin sit melkein heti tuonne yhteen puistoon et saadaan riehua, kun ei täällä 54 neliön lukaalissa voi kovin leikkiä ;) Äiti otti kameran mukaan ja räpsi ihan reippaasti kuvia, yllättäin, osa kuvista ei ollut kovin onnistuneita kun me kerettiin juosta pois kuvasta tms... Muutama kuva saatiin kuitenkin tuonne galleriaan.
En oikein ymmärrä mikä nuissa naisissa on, Oonakin heitti yhtäkkiä jalat alta ja alko kieriin maassa :o Mää olin ihan kummissaan kun en harrasta samaa puuhaa muutaku kotona pesun ja syönnin jälkeen. Ei hittosoikoon sitä ny voi ulkona tuolleen tehdä kun jää kaikenmaailman lehtiä ja muuta roskaa turkkiin ja sit äiti kiskoo niitä poies.
Oona omi mun luut :/ Äiti kun osti mulle maanantaina uuden luun niin Oona söi yli puolet siitä. Mulle se sit esitteli hampaita ja murisi jos menin paria metriä lähemmäs, ihmeellinen emäntä. Sit kun yritin haukkua sille et jättäs mun luun rauhaan niin tää tulee haukkuun mua päin naamaa :O Välillä se käveli mun perässä luu suussa ja jos katoin sitä niin murahti mulle... Mikkälie naishormoonit sillä hyrräs, ihmeellisiä ne on nuo naikkoset ei niiden järjen juoksua tajua.
Suunnitelmissa olis et jos huomenna olis uudet treffit, mentäs Sanginsuuhun mettään ulkoileen.

19.5.
Lauantaina käytiin juhliin synttäreitä Välkkärillä, kisut ei edelleenkään lämpene mun kaveriksi :/ Ne on ihan tolloja kun menee vaan pakoon jos yritän pyytää niitä leikkiin tai sit hyppäävät jonnekin pöydälle ja mää en saa mennä perässä...

S
unnuntaina armas äitini keksi että lähtään kattoon agility-kisoja Pateniemeen :o Ei muutaku pikanen aamulenkki ja autoon, eka tosin käytiin 4H:lla kattoon elukoita. Vähän siellä oli kummalliset tuoksut... Eka nähtiin vuohi, sillä oli pelottavat sarvet ja se nous kahdelle jalalle kun näki mut ja olis varmaan puskenu meidät kumoon ellei olis ollu aita välissä :o Hepankin näin, se ei ollu yhtään ihmeellinen mut yks hanhi oli vähän äksynä, se yritti hyökkäillä meidän päälle :o Suunnattiin lampaiden luokse ja ne möllötti vaan mua sieltä aitauksesta kun mää yritin pyytää niitä leikkiin. Äitiä nauratti kun oon vähän hassu paimenkoira, tarkoitus kun olis et mää paimentaisian lampaita EN leikkis niiden kans :D Santtukin on kuulemma käyny samaisessa paikassa kattomassa lampaita ja kun lampaat oli määkiny niin Santtu oli ollut sit ihan "Kiitos hei, nyt lähtään ÄKKIÄ kotiin!" :D
Agilityä katottiin vaan sen verran et nähtiin isoimmat koirat, yhtään partista ei näkynyt. Bortsuja, pehkoja ja joku mikälie karvaotus... Yks doggi omistajineen tuli jututtaan mua, niillä oli kai ollut ennen partis. Ainakin äiti sai sen käsityksen aluksi mutta sittenkun puhe kääntyi bortsuihin niin äiti ei enää tiennyt että kumpihan niillä oli ennen ollut :P Ei tainnu se mummo itekkään tietää et onko niillä ollu partis vai bortsu ;D

M
aanantaina sit käytiin hoiteleen pisneksiä, eka suunnattiin Lemmikkiin jossa mun piti mennä puntarille. Painan 22,7kg eli kilo tullut lisää sitten viime punnituksen joka oli joulukuussa :D Hiljaa hyvää tulee... Äiti osti mulle punkkikarkotetta, Bayvantic nimistä tököttiä se on kuulemma samanlaista ku tää Stronghold mut auttaa punkkeihin paremmin. Sit käytiin kruisaileen Limingantullissa, äiti kävi ostaan mulle lisää hoitoainetta ja lehmä-piippilelun. Mustista ja Mirristä sain keksejä, pari luuta ja uudet ruokakupit mulle ja juniorille =)
Oon ollu äiteen kans kotosalla nyt koko viikon, alkaa hieman tympiin kun ei hetken rauhaa ole. Saattaa kesken päivää keksiä et oikastaanpa Lerden karvat ja sit meikäläistä taas viedän :o Täällä on melkein kesä jo, eilen käytiin käveleen Tuirassa ja vietiin yks paketti postiin. Oli ihan sika kuuma, kieli roikku melkein maassa asti.
Mää saan kuulemma oman passin syyskuussa :o Suunnitelmissa kun on (siis mun ja Oonan äiskillä) et mentäs ulkomaille näyttelyihin ens vuoden puolella. Passiin saa kuulemma laittaa oman kuvan joten ilmeisesti musta pitää ottaa passikuva ;)
Sivuja täytys kuulemma vähän muokata kesä kuntoon joten jos vaan ehditään niin vkloppuna räpsitään musta uusia kuvia ihan urakalla :)

8.5.
Eilen oli Oulun näyttely, tulos löytyy näyttelyt-sivulta. Tuomari ei uskaltanu kattoa mun hampaita niin se pyysi äitiä näyttämään ne. Mää kun en kaikista miespuolisista tykkää vaan vähän arastelen niin pakitin poies ku se yritti tulla niin nopsaan iholle. En murissu enkä irvistäny mut silti se tuomari ei suostunu ite mun suuhun kurkkaan.
Oonalla meni hyvin, sai toisen sertinsä ja oli ROP! Onnittelut Oonalle ja Soilalle!! :)
Tutustuin Show:hun ja Häxaniin, jälkimmäinen ärähti mulle kun yritin haistella niin mua sit alko pelottaan ja pysyin turvallisen välimatkan päässä. Lurkki ei ollut näyttelyssä. Mun kans samassa kehässä oli Uno ja Jesper.
Tänään on äitienpäivä, käytiin Tuirassa syömässä kakkua ja sit ajeltiin Toppilaan. Innoissani menin Toppilassa tervehtiin mummia ja pappaa, mut vähänkö mää säikähin ku siellä oli boxi joka sähisi ja murisi!! :O Se oli kissa nimeltä Mooni, isin veljen ja sen avokin katti. Sellanen Bengali tjsp. mut ihan rääpäle vielä. Monta kertaa pienempi mitä meidän Vallu ja Baroni.
Me tuijoteltiin sen katin kans toisiamme ja se yritti pari kertaa vetää mua nenille. Hirvee otus, ei meidät omat katit yritä vedellä mua kynsillä nenille ja ei ne syle päälle niinku tuo pikku katti. Olin ilonen ku lähdettiin sieltä sit pois, pihalla sit näin naapurin koirakaverit. Pikku-Taavikin (sileäkarvainen noutaja) on venähtäny miehen mittoihin, onhan sillä kuulemma ikääkin jo 10kk. Sekin oli käyny pyörähtään Oulun näyttelyssä, olivat lähettäneet kotia kasvamaan :o Jalo ja Santeri oli kans siellä pihalla, mää tykkään enempi niistä kun ne on vähän vanhempia eikä roiku meikäläisen naamakarvoissa ;P

Alkuun

Huhtikuu


29.4.
Käytiin tiistaina äitin kans pikasesti asioilla ku se oli saikulla migreenin takia. Oli pakko hakea mulle Eukanubaa ku mun masu ei tykkää tuosta Solid Goldista joten syön nyt nuita ruokia sekasin ja massu on taas ihan ok :) Aijoo, sain oman hammasharjan ja tahnaa. Aluksi oli kiinnostunut että mitä ne on mut sit ku karu totuus selvis niin olisin halunnut tehdä katoamistempun. Portinkin sain, äiti kun kyllästy tuohon pentuaitaukseen kun se rämisee ja on aina tiellä niin hankki portin. Nyt se on makkarin oviaukossa mut pitäs kuulemma saada toinenki portti niin sais tuohon olkkarin aukkoon kans. Mää kun en saa olla koko kämpässä sillonku oon yksin, vanhukset pelkää et mää pistän paikat remonttiin ku kaikkia tavaroita ei saa nostettua katon rajaan... Niin ja onhan tuosta portista hyötyä sittenki ku pikkuveli tulee et meidät saa päivän ajaksi erilleen ettei se ahdistele mua koko päivää ;)
Äiti sai eilen uuden pyörän ja nyt olis tarkotus et se kulkis sillä töihin. Tänään se oli ihan raato ku pääs kotiin, nukku parin tunnin tirsat :D Meinashan tuo alkaa mun kans pyöräileen, saan hölkätä vierellä. Vaan kyllä se jotain höpisi et olis hienoa jos pyörän perään laittas peräkärryn jossa saisin istua ku en siihen etukoriin syystä tai toisesta mahdu ;D Jossain Helkaman mainoksessa kuulemma joskus ollu partis pyörän peräkärryssä...
Meidän näyttelyilmot on menny perille Ouluun ja Rovaniemelle, äiti on soitellu niihin ja varmistanu... :)

24.4.
Käytiin tänään pitkästä aikaa mätsärissä, sain sinisen nauhan ja värikehässä en pärjännyt kuten ei muukaan turkkirotu. No mut kivaa kuitenki oli, Oona ja Viivi oli mukana siellä :) Äiti oli todella tyytyväinen ku mää ravasin sen kans nätisti ja seisoin ilman et äitin piti pitää mua kii jostain kohtaa. Ei meitä harmita vaikkei menestytty hyvin, pääasia et meidän yhteistyö kehässä menee paremmin ku vuosi sitten :) Räpsittiin kuviakin musta ja tytöistä, äiti luuli et meidän kamera oli jotenki särki kun se ei menny päälle mut kotona se sit huomas et yks nappi olikin väärässä asennossa :D Noh, Oonan ja Viivin mammat räpsi meistä kuvia ja mun äiti saa ne sit kunhan messenger suostuu toimimaan. Sitten laitetaan uusia kuvia sivuille.
Eilen jouduin pesulle ja samoin tänään kun meni masu sekasin sen mätsärin jälkeen... Nyt oon sit tooosi puhdas ja mullon komee letti päässä :)
Parin viikon päästä on Oulun äitienpäivänäyttely, innolla odotamme et millasen arvostelun saan. Toivottavasti tänä vuonna ei sit sada vettä niinku viime vuonna :P

15.4.
Huomenna olis sit se Ylivieskan ryhmis, ei mennä sinne. Äiti eilen soitteli sinne ja ihmetteli ku ei oo niitä näyttelylappuja tullut, illalla selvis et meidän ilmo ei oo ees menny perille vaikka ajoissa on postiettu (ja maksettu). Tänään sit selvis et meitä ei huolita sinne vaikka maksettukin on eli niiden olis meidät pitäny päästää sinne. Äiti soittaa sit maanantaina Kennelliittoon... Pikkasen äitiä ottaa päähän ku ei päästäkkään, ei täällä Oulun lähistöllä niin usein nuita näyttelyitä oo.
Eilen kävin treffeillä Viivin kanssa puistossa, olin ihan kuranen ja väsy ku tultiin kotiin. Me käytiin siellä puistossa kävellen, äiti kehukin et kävelin takas kotiin tosi nätisti. Ihmekkös tuo kun väsytti niin ei jaksanu höseltää.
Meillä kävi tänään aamupäivällä äitin kaveri kylässä, sillä oli sellanen pikku ihminen mukana :o Se kyllä haisi ihan ihmiselle mut se ei puhunu suomea, mun piti sit komentaa sitä ihan kunnolla kun se vaan jokelsi jotain epämäärästä. Aluksi mua kyllä ehkä vähän pelottikin se, mut sit kyllä yritin pyytää sitä leikkiin. Tää kääpiö yritti kosketella mun karvoja, piti sit siitäkin komentaa kun siis eihän mun karvoja saa hilpata ihan nuin vaan :o
Tällä viikolla ei käyty tokoileen, äiti oli töissä mut ens viikolla mennään.

5.4.
Käytiinpä taas tokoileen, meillä oli nyt tasontarkistus 2 ja saatiin sit eräänlainen todistus :)

Luoksepäästävyys: 8
Paikallaolo: 6
Seuraaminen: 7
Liikkeestä maahanmeno: 7
Liikkeestä seisominen: - (peppuni on niin painava että se lysähti maahan)
Luoksetulo: 9½
Hyppy: 5
Kokonaisvaikutus: 8

Mua kyllä kehuttiin että kun vaan maltan niin mun ja äitin yhteistyö sujuu hyvin, välillä mun nenu harhailee pitkin niitä hallin mattoja kun niissä on niin outoja tuoksuja. Luoksetulosta saatiin kehuja kun se on aina niin vauhdikas :)
Meiltä kysyttiin nyt tällä tunnilla et halutaanko jatkaa tokoilua kun reenaaminen siirtyy ulos ja jatketaanko mölleissä vai siirrytäänkö edistyneempien ryhmään. Äiti aiko miettiä vielä mut kyl me varmaan mölleissä jatketaan. Kesäkuussa me alotetaan agility, päästiin Koiraamon alkeiskurssille. Ja äiti täytti jäsenlomakkeen KAS:lle, siellä sit ilmottaudutaan agilityn jatkokursseille joskus loppu vuodesta.
Mun koivet ja simmut oli tarkotus tutkia nyt huhtikuussa mut erinäisistä syistä se siirtyy nyt toukokuulle. Eipä sillä että tässä kiirus olis :P
Meidän tokoryhmässä on yks huippu hyvä koira, nimittäin huumekoira-Huuko. Äiti on sitä käyttäny kävelyllä joskus muutama vuos sitten, oli kuulemma Huukon nenu alkanu vähän harmaantuun vaikkei se vielä kovin vanha ookkaan.
Oona oli kuulemma saanu täitä, ilmeisesti sieltä Tampereen näyttelystä. Me ei siis voida treffata vielä ettei ne loikkaa mun turkkiin ja sit musta taas eteenpäin toiseen koiraan. Mullehan ne ei silleen kai olis haitaksi kun mulla on se tökötti niskassa, joka pitäiskin huomenna taas uusia.

Alkuun


Maaliskuu


28.3.
Hyvää pääsiäistä kaikille! :)
Kevät näyttäs olevan ku kurakelit on tullu ja ilmat lämpenee. Muuten on kivaa mut tassujen pesu ei innosta alkuunkaan... Meillä kävi matot ajelulla, ne lähti perjantaina ja tuli eilen takas puhtaina :o Kummallista...
Huhtikuun 16. päivä mennään Ylivieskan ryhmikseen, äiti sit ilmottikin mut sinne kun Oonan mamma sitä ehdotti ;) Oulun näyttelyn ilmottautuminen jää taas viime tippaan, viimenen ilmopäivä on ens maanantai ja äiti postittaa laput vasta perjantaina.

20.3.
Perjantaina lähdettiin puoli kolme pendolinolla kohti Tamperetta. Junassa oli seurana lampuri-tyttö nimeltä Oona, sen mamma kysy heti mun äitiltä että oonko mä se Leevi jonka kuva on Viivin sivuilla. Ja olinhan mää :) Junaan tuli myös joku sekarotuinen, sen mammalle oli myyty meidän viereinen penkki, mutta eipä ne siihen voinu tulla istuun ku ei me koirat oltas samaan jalkatilaan sovittu. Ne meni sit istuun vähän edemmäs. Tampereella Ida ja Jammu oli meitä vastassa, sit hurruuteltiin autolla niille kotia. Siellä oli joku peto oven takana, vähän murisi ja ihme tuhinaa kuulu oven alta. Se oli kuulemma niiden kolmas koira eli Petrus. Figo pelkäs mua ja Jammun kans me riehkastiin ulkona kunnolla. Ilta meni koiria harjatessa ja tietokoneella ku äitin piti asentaa Idalle tää kotisivujen teko-ohjelma.
Me nukuttiin äitin kans Idan huoneessa ettei kissat kiusaa mua yötä, sain nukkua äitin viekussa sängyssä. Mua vähän kummastutti kun kissa mourus ja koirat möykkäs. Äiti ei tykänny kun mää välillä istuin sen päällä ja vaihdoin makuupaikkaa sängyssä parin minuutin välein. Kerran se heräs kuulemma niin että mun peppu oli sen nenässä kii :D
Aamulla herätys oli jo puol seittemän ku näyttelypaikalla piti olla viimestään kasilta. Heti ekana siellä hallissa tutustuin toiseen Leevi-partikseen, se oli mua vanhempi jo kolme vuotias. Mua harjailtiin aikas kauan, sit katottiin pennut ja junnut ennenku oli mun vuoro mennä kehään. Tuloksen ja arvostelun näet näyttelyt -osiosta. Äiti ei ottanut kun yhden kuvan ku olin kehässä. Enempi kuvia se räpsi sitten junassa, kuvat löytyy galleriasta.
Takas Ouluun me lähdettiin kolmen junalla, käytiin ennen asemalle menoa syömässä Hesellä. Oona tuli meidän kans samalla junalla takas, oli kiva kun oli matkaseuraa :) Mut mepä matkustettiin väärässä vaunussa koko matka :D Lipuissa luki et vaunu 12, mut ku juostiin sinne junan etupäähän niin äiti sit näki sen vaunun mut siinä oli koiran kieltomerkki niin mentiin sit seuraavaan vaunuun. Eipä se niin justiinsa, siinä vaunussa ei ollu ku yks nainen sillonku mentiin siihen ja sillä ei ollu eläintä. Seinäjoelta tuli kyytiin Kultainennoutaja Harta, me jouduttiin pitään hajurakoa ettei se ala isotteleen mulle. Hartsasta on yks kuva galleriassa :)
Oulussa oltiin kaheksalta illalla, isi ootti autossa parkkiksella. Kotiin ku mentiin niin syöksyin heti vesi- ja ruokakupille. Sit käytiin ulkona ja mentiin nukkuun, oli raskas mutta kiva reissu :)
Äiti joutu nostaan mut junaan mennessä ja tullessa, pois tulin ite. Pendolinosta ku tulin alas niin mulla luiskahti toinen takajalka sinne portaan ja raiteen väliin mut sain sen nopsaa ite pois. IC:stä tulin hienosti alas kun siinä se porras jäi raiteen päälle vähän niin ei päässy tassut tippuun sinne.
Tänään ku käytiin aamupisulla niin nähtiin noitia :o Kun tultiin takas kotiin niin noidat tuli tuossa käytävällä vastaan, ku päästiin sisälle niin alko ovikello soimaan. Ei avattu kun ei meillä olis niille mitään ja toisekseen äiti on allerginen niille risuille. No noidatpa ei tajunnu lähtä mihinkään, kahesti rinkuttivat kelloa ja sitten alkovat koputteleen. Mulla sit palo päreet ja haukahdin, äiti komensi ja sano et ne olis jo lähteny pois muttaku mää haukuin niin ne jäi vielä koputteleen. Tajus ne sit vihdoin ja viimein lähtä.

14.3.
Kävin launtaina taas ulkoileen Sanginsuussa, siellä oli nyt tosi paljon hiihtäjiä. Äitiä vähän mietitytti että lähdenkö mää niiden suksihemmojen perään, mut enpä lähteny vaikka eka meinasinki ;) Lauantaina illalla körryyteltiin Oulunsaloon, haettiin Risto-pappa lentsikkakentältä. Katottiin aidan takaa äitin ja isin kans ku finski laskeutu, mua kiinnosti enempi ne hajut maassa ja en ees hoksannu koko sini-valkosta vempainta joka pörisi vieressä :o
Perjantaina lähtään Tampereelle, ollaan Jammu-veljen luona yötä ja lauantaina on sit se näyttely. Mennään äitin kans kaksin junalla, ekaa kertaa päästään matkustaan pendolinolla :)
Kahteltiin nuita muita tän vuoden näyttelyitä ja äiti päätti että huhtikuussa ei lähdetä Ykaan eikä Kajjaaniin. Seuraava näyttely Tampereen jälkeen on toukokuussa Oulun näyttely ja sit kesäkuussa Rovaniemi. Heinäkuussa Nivala KV ja Tornio. Erkkarikin jätetään väliin ku se on jossain hornan tuutissa, eikä toisaalta menetetä yhtään mitään vaikkei sinne mennäkkään.


4.3.
Viime sunnuntaina käytiin partis-treffeillä Tyrnävällä, Lurkki ja Satu tuli meijän kans samalla kyydillä. Meitä karvaisia oli paikalla n. pari kymmentä, pentujakin oli paljon. Äiti oli vähän sitä mieltä että olis ollu parempi jättää mut kotiin ku jouduin suurimman osan ajasta oleen autossa. Ihmiset ja hiljaiset koirat istu mökissä parisen tuntia höpisemässä jostain luonnetesti-jutuista, kattovat videoitakin joissa yhdessä oli kuulemma mun bg-isi Pena :) Kyllähän mää vähän sain riekkua toisten kanssa, isot pojat vaan kiusas mua. Yrittivät isotella mulle, onneksi mammat puuttu aina asiaan kun mää en tahtonu alkaa keskusteleen hampain. Lurkkiakin kiusattiin, ilkeetä kiusata pieniä poika :P Kuvia ei oo sieltä treffeiltä, armas äitini kun ei ottanut kameraa mukaan...
Maanantaina äiti jäi työpäivän jälkeen päivystykseen potilaaksi ja illalla/yöllä joutu osastolle, keskiviikko iltana tuli vasta kotiin. Mää vähän mökötin sille kun tuolleen vaan on poissa kotoa vaikka sano et menee vaan töihin ja tulee sit iltapäivällä takas, että pitkäks veny sekin työpäivä. Äitillä on masu kipee, ne ei kuulemma antanu sille ees pahemmin ruokaa sairaalassa, tiputuksessa oli koko sairaalareissun ajan. Verta ottivat kuulemma enempi ku laki sallii, painelivat mahaa ja letkuakin se joutu nieleen. Nyt äiti sit oli eilisen ja tän päivän mun kans kotona, tänään meinas mennä hermot kun heti aamusta alko siivous :/ Mulla menee päivärytmi ihan sekasi ku joku on kotona, en saa rauhassa nukkua päikkäreitä. Ens viikko on isillä hiihtolomaa joten en saa sillonkaan olla rauhassa.

Alkuun

Helmikuu


25.2.
Eilen käytiin äitin kans Sanginsuussa mettäileen, meillä oli vapaa päivä. Onneksi siellä ei ollu muitaku me kun olisin muuten vajonnut maan rakoon, niin paljon hävetti kun äiti loikki pitkin kinoksia mua pakoon ja meni aina piiloon 5 kertaa itteä kapeamman puun taa. Siis ihan niinku en ois nähny että missä se luuraa, teki mieli välillä lähtä käppäseen. Noh, oli meillä kivaakin :) Reenattiin perus juttuja; luoksetuloa, sivulla oloa, vierellä ravaamista (nätisti siis) ja seuraamista. Äitin ei ymmärrä miks nuo seuraaminen ja ravaaminen menee paljon paremmin vapaana ollessa ku hihnassa, musta vaan on kivempaa olla vapaana ku hihnan jatkeena :P Aijoo, pois lähtiessä äiti testas et mihin suuntaan lähen jos se vaihtaa yhtäkkiä suuntaan. Me sit sahattiin ees sun taas kunnes meni ihan riehumiseks, tulipahan todistettua että kyllä mää ainakin metässä kuljen äitin matkassa.
Mää sain eilen tynnyrin!! Sellasen harmaan jossa on isoja tassun kuvia, sinne laitetaan sisään mun ruuat :o Se tuoksu jännälle kun se tuli meille, tungin pääni sinne sisään mut äiti sit pesi sen. Nyt mun sapuskat sit on siellä sisällä...
Tänään multa oikastiin kyljet, masun alunen ja koipien väli. Että mua ärsytti kun äiti vaan kampaa ja kampaa, ja vielä SIELTÄKIN kampas :O Ei varmana ketään muuta kammata SIELTÄ!
Kävästiin Toppilan mummilassa, siellä tehdään pientä remppaa ja nyt siellä oli jotain pitkiä puu-juttuja lattialla. Mua vähän arvelutti ne tikut siinä lattialla kun ne kolisi kun niitä siirteli, piti sit komentaa niitä vähän kovemmin ja taisin mää vähän niitä maistaakin ;) Ne oli jotain listoja kuulemma, mitä niilläkin tehdään? :o
Sunnuntaina olis partis-treffit Tyrnävällä, on ihan kiikun kaakun et lähtäänkö me sinne...

17.2.
Jouduin tänään pesulle, en yhtään tiedä miksi kun en ees ollut sotkenu itteeni. Äitin mielestä vaan oli pesun aika kun viimeks oon käyny pesulla ennen sitä Kajaanin näyttelyä. Yritin taas katoamistemppua seinän läpi mutta ei onnistunu. Hengissä kuitenkin selvisin pesusta, sitten siistittiin tassu- ja peppukarvat. Äiti teki mulle nyt ensimmäisen kerran ranskalaisenletin, oli kuulemma hieman hankalaa kun mää makasin ihan velttona vaan puoliksi sen sylissä. Galleriasta löytyypi kuva letistä ja myös pari kuvaa viime lauantain mettäreissulta. Eilen käytiin vähän ajelulla, äiti haki junaliput sitä meidän Tampereen reissua varten ja sit Lemmikistä se haki mulle Strongholdia. Äiti kuuli huhuja että Tampereella on täitä löytynyt koirista niin laitetaan tökötit niskaan varmuuden vuoksi ettei enää saada niitä vihulaisia kotiin.

14.2.
Hyvää ystävänpäivää! :)
Perjantaina tutustuin ranskis-tyttö Mörköön, kävin niillä kylässä kun isi meni sinne viettään saunailtaa. Se piti välillä ihan ihme ääntä, röhki ja pörisi. Vähän me riehuttiin, mun piti vaan olla kiinni hihnassa etten olis vahingossa lintannu sitä kun meillä oli tuota kokoeroa aikas paljon. Lauantaina me käytiin käveleen siellä Sanginsuussa, oli niin nätti ilma kun aurinko paisto ja oli muutama aste pakkasta. Aika kauan me siellä käveltiin ristiin rastiin (n.1,5h), olin ihan väsy kun tultiin kotiin. Otettiin musta valokuviakin siellä metässä, äiti laittaa niitä sitten tuonne galleriaan kunhan joutaa :)
Sunnuntaiaamuna soi ovikello ennen sianpieremää (ennen kymmentä ;)), mummi ja pappa tuli hakeen mut lenkille. Äiti ja isi sai jäädä nukkuun kun mun piti lähtä ulkoileen... :P Olisin kyllä itekin mieluummin nukkunu vielä siihen aikaan, mut tulipahan ulkoiltua ihan urakalla.
Tänään ku käytiin aamu-ulkoilulla niin nähtiin kun tuosta meidän ohi viiletti paloautoja, ambulanssi jne.. Oltiin sit äitin kans uteliaita ja käveltiin niiden perässä että nähdään missä palaa. Tuolla viereisellä tiellä oli joku pikkupalo, ambulanssi ja tikasauto kävi vaan kääntyyn siellä kun niitä ei sit tarttettukkaan. Poliisitkin meni sinne, poliisisetät katto mua naureskellen. Käveltiin sitten siitä pihan läpi, mua pelotti ohittaa se iiiiiso paloauto kun se pörisi siinä tiellä.

8.2.
Me vietettiin miesten iltaa isin kans perjantaina ku äiti oli sairaalassa yötä, sitä leikeltiin. Heti perjantaiaamuna järjestin isille ohjelmaa aamulenkillä, sattu vähän jäämään tavaraa perskarvoihin ja isi joutu peseen :P Muuten meillä meni hyvin, lauantaina käytiin aamupäivällä hakeen äiti sairaalasta. En oikein tajunnut et miks se käveli niin hitaasti ja miksen saanut hyppiä äitiä vasten... Nyt sit äiti on saikulla koko tän viikon, eli eipä tartte pahemmin olla yksin kotona :) Tosin meidän ulkoilut on vähän hankalaa kun äitiä pelottaa et sattuu jotain ku se matelee ku etana, siksipä me tehdään nyt pitemmät reissut niin että isi on matkassa.
Tänään tuli uus hirvitys meille kotiin :o ...nimittäin pulkka... Aluksi olin tosi kiinnostunut ja pyörin äitin eessä kun se ähräs sitä pulkkaa toiminta kuntoon. Vaarallista puuhaa tuo pulkan ehjääminen ku äiti meinas sormensa polttaa sytkärin kans ku sulatteli niitä narunpäitä ettei ne purkautus. Lähettiin sit isiä pysäkille vastaan, pulkka sidottiin meikäläisen valjaisiin kii ja eikun menoks. Aluksi en huomannu olleskaan sitä sinistä loista mun persiin takana mut auta armias kun se alko jäällä rämiseen niin johan pomppasin kinokseen. Ja kaikki voi vaan kuvitella ku äitillä oli hauskaa. Hyvin me sinne pysäkille päästiin, lykättiin sitten isin reppu painoksi pulkkaan että jos se vaikka kulkis nätimmin. Tehtiin pikkulenkki, muuten meni hyvin mut alamäessä se pulkan pentele halus ahistella mua. Äiti olikin ihan ihmeissään ku en protestoinu mitenkään sitä vempainta vaan nätisti kuljin. Ja nyt kaikille epäilijöille tiedoksi, et pulkka mun perässä ei oo sitä varten et hinaisin tuota äitiä (enkä isiäkään) vaan jotain kevyttä esim. kauppakassia. Jostain äiti oli lukenu et pulkan tms. vetäminen kasvattaa takapään lihaksia :o
Niin joo, kuonopannan kans kulkeminen on edelleen yks sirkus. Pää on kiinni maassa, peppu pystyssä ja sit välillä meen kyljeltä toiselle kun yritän saada sitä pois kesken kävelyn. Käyhän se ulkoilu niinkin mut äitin mielestä ois fiksua jos voisin edes 100m kävellä kunnolla. Sitä meinas taas hävettää ihan hillittömästi kun ihmiset katto meitä kieroon ku mää hinkkasin itteeni maahan :P

1.2.
Voi hirvitys minkä vempaimen äiti toi tullessaan töistä. Oli saanut sen työkaveriltaan lainaksi ja jos se olis mulle sopiva niin äiti ostaa sen. Se hirvee vempain on nimeltään kuonopanta, sen kans kuulemma pitäs nätisti kulkee kun vetäminen ei sitten ole kivaa. No äitihän lykkäs sen mun kuonoon, en ees ehtiny pahemmin haistella sitä muutaku sen verran että toisella koiralla se on ollut. Yritin epätoivosesti saada sitä pois päästä vaan ei lähteny, sit ei muutaku ulos. Käytiin lenkillä ja aina välillä mää hiissasin pää kiinni maassa ja peppu pystyssä, vaan ei se vempain lähteny siltikään. Äitin mielestä kuljin nätisti kun en vetänyt oikeastaan yhtään, toisten koirien ohittamisetkin meni ensimmäistä kertaa tosi hyvin. Pari kertaa loikkasin hankeen ja yritin sielläkin saada hinkattua sen vempaimen pois päästä, enkä taaskaan onnistunut. Kauheesti äiti mua kehu kun niin nätisti sit kuljin, kukapa sitä vetää haluais kun on kuono mutkalla..?
Eli taitaa jäädä pysyvästi meille tuo kuonopanta...
Eilen me käytiin m&m:ssä, sain uudet valjaat. Sellaset nahkaset kun nuo mun vanhat (Hurtta-merkkiset) on rämät ja äiti ei enää jaksa olla koko aikaa niitä korjaamassa. Tulee varmaan kauhee häslinki nyt sitten ulos lähtiessä että mitä sitä mulle päälle pistetään :o
Äiti otti musta tänään seisomakuvia, ulkona tulis parempia mutta ei tuolla pimeessä enää nää kuvata. Että pitää joku päivä ulkona sit räpsiä... Kokeiltiin me raviakin näyttelyhihnassa, vaan se on täällä sisällä hankalaa. Paikallaan seisominen alkaa sujuun pikkuhiljaa paremmin, sitäkin pitää nyt ulkona alkaa harjotteleen enempi. Naksutin ja mun nappulat vaan mukaan niin kyllä onnistuu.
Olinpa muuten tänään piiiitkästä aikaa vähän yli 8 tuntia yksin kotona, hyvin meni :)

Alkuun

Tammikuu


30.1.
Äiti ja isi on nyt iltalenkillä päästäny mut vapaaksi hepuloimaan tuohon meidän talon takana menevällä pyörätiellä jos ei oo ihmisiä näkyny. Pariin otteeseen on hanki pölissy kun mää oon tuuskahtanu nokalleen ku on ollu liikaa vauhtia mutkissa tai hypätessä ;) Mut on ihan huisin kivaa kun saa riekkua vapaana.
Eipä sitten tänään tosiaan menty Sanginsuuhun lenkkeileen, on sen verran hirvee lumimyräkkä ulkona. Eipä olla kyllä missään muuallakaan käyty, kotona vaan ollaan oltu ja pakolliset ulkoilut tehty. Äiti leikkas aamupäivällä mun kynnet ja kampas mun toisen puolen, aiko nyt illalla kammata toisenki puolen :P
Otin iltapäivä nokoset tuossa sohvalla ja aina välillä vilkuilin Amyn lailla-sarjaa, kuva mun nokosista löytyy galleriasta :)

25.1.
Meikäläinen se vaan paastoaa edelleen, äiti yrittää varmaan jo kohta väkisten syöttää mua. Eilenki illalla se tekas mulle pari ruisleipää kera juuston ja palotteli ne kippoon, sit vielä purkillinen viiliä ja vähän pullaa :D Eilenku käytiin aamupäivällä ulkona kuvaamassa mua niin mää sitten sain taas hepulit, naksahti vaan hepuli-vaihde päälle kesken kaiken. Äitillä meinas naaman väri muuttua kirkuvan punaseks kun mää vaan juoksin sen ympäri ihan vauhdilla. Sitten se karjas kunnolla ja nappas mua niskasta kii. Sitä kun varmaan pelotti että mää säntään moottoritielle tai jonku viattoman hiihtäjän perään... Mut sillonku nuo hepulit iskee niin mää juoksen vaan äitin ympärillä, en siis lähde kauemmas :)
Ens sunnuntaina lähtään kuulemma Sanginsuuhun ulkoileen jos on hyvä ilma. Pääsee taas riekkuun :)

18.1.

Äiti oli reipas ja vaihtoi näiden sivujen ulkoasun, koko ilta sillä siinä menikin ;)
Täällä on hirmu liukasta ulkona ja vesilammikoita joka puolella, eli mää joudun kulkeen kurikset päällä. Äiti ei oikein pysty tuolla pihalla kunnolla menemään kun sen polvi on pipi, etana-vauhtia mennään. En kyllä itekään kovin vauhdikkaasti kävele nyt kun on kurikset päällä ja toiseksi mullakin tuppaa tassut meneen alta välillä :)

16.1.
Eilen käytiin Sanginsuussa Kiekonmajalla ulkoileen äitin ja isin kans. Sain juosta ihan vapaana ja me leikittiin piilosta, äitin perään piti lähtä heti kun pysty mut isin ettimisellä en pitäny kiirettä ;) Armeijan pojat paukutteli kauempana jotain, aluksi kuuntelin korvat höröllään mutta en sitten jaksanu stressata enempää kun kerta sai vapaana olla ja riekkua. Kahdet hepulitkin sain ja äiti nauro katketakseen mun juoksutyylille. Ulkoilun jälkeen mentiin isin serkuille ja syöpöteltiin siellä. Isi otti siellä metässä muutaman kuvanki musta mutta niistä ei kovin saa selvää kun en pahemmin paikoillaan pysyny :) Täytyy sitten ens kerralla ottaa hienoja kuvia, varmaan vasta parin viikon päästä mennään uusiksi sinne.
Tänään mentiin aamupäivällä koirapuistoon, tutuistuin Eeliin joka on kääpiösnautseri ja ikää muutama kuukaus vähempi entä mulla. Se on äitin kaverin koira. Juostiin hirmusesti, kieli roikku maassa :) Puistosta mentiin sit kattoon Kummaa, se on italianvinttikoira ja vasta 9 viikkonen kakara. Sehän tottakai pelkäs mua ja osashan tuo muristakin. En oikein tienny että miten siihen olis pitäny suhtautua kun se oli niin pieni, vähän haistelin sitä. Kumman luona oli samanlainen kamala pyykkiteline kun täällä meillä kotonakin, se rämähti lattialle niin mää olin saada sydärin...

12.1.
Täällä on jo pari päivää ollu ihan järjetön mekkala. Äiti on innostunut ompeleen, tekas tuohon mun häkkiin verhot ja mun patjaan (joka on häkissä) uuden päällisen ja kuulemma on mulle pari tyynyäkin tulossa :o Se olis samoilla tulilla tekassu kissoillekin näyttelyverhot vaan sitten sillä välähti ettei välttämättä kissoille passaa koirakankaasta tehdyt verhot ;) Eli huomenna se sitten kai suunnistaa taas kangas kauppaan, samalla hankkii täytettä nuihin mun tyynyihin. Tuossa alla on kuva mun häkistä ja niistä verhoista :P Ihan hienot kai niistä tuli, mut yks ongelma ilmeni... nimittäin sieltä häkistä ei nää mihinkään jos verhot on kiinni ;) Toinenki ongelma on ilmaantunut, sekin liittyy häkkiin, meidän täytyy vaihtaa isompaan häkkiin sitten jos ja kun se toinen partis meille tulla tupsahtaa. Tuohon kun ei kahta mahdu kunnolla, tai mahtuu jos haluaa sillit purkissa-tyylillä olla :P Tai sitten hankitaan sille uudelle parralle oma häkki niin ei tartte munkaan ärjyä sen takia että joku kakara istus mun karvojen päällä. Mutta kahtotaan sitä sitten lähempänä kun asia tulee ajankohtaseksi...
Pikkasen on kyllä ihanan hiljasta nytten kun tuo ompelukone hiljeni, päivällä piti heittää äitille murhaavia katseita kun se vaan tuhatta ja sataa kone huutaen ompeli menemään. Vaan saa kyllä olla ylpee äitistä kun se ei _kertaakaan_ eilen eikä tänään oo kironnu kun on ommellu. Yleensä sillä palaa hihat tosi nopeeta nuitten käsityö-juttujen kanssa. Jos osaisin niin oisin taputtanut karvaisia etutassujani yhteen kun niin hienosti äiti käyttäytyi ;)
Maanantaina me käytiin autoilemassa ja shoppaileen, oli tukalaa kun piti ajaa lämmöt täysillä ettei armas ooppelimme olis alkanu keittään kesken matkan. Voitte arvata että meillä äitin kans oli kuumat tunnelmat, piti sit ikkunaa aukasta ettei vallan paistuta sinne kotteroon. Huomenissa taas mennään sillä saunalla reissaileen jos vaan millään jaksetaan.


9.1.
Eilen käytiin Kajaanissa, päästiin Johannan ja Satun kyydillä. Ne koukkas aamusta Oulun kautta ja sit körryyteltiin kohti Kajjaania. Näyttelyssä meni ihan hyvin, kovin en siitä puunaamisesta tykänny mut kehässä olin pomppimatta. Nina (eli mun kasvattaja-täti) kampas mun kutrit ojennukseen, samoin tassutkin, ennen kehään menoa. En niinku alkuunkaan innostunu että mun tassuja kopeloidaan, mut olin kuitenki suht koht fiksusti. Tukka pysy tasan niin kauan nätisti kun istuin häkin päällä, kehään kun mentiin niin se oli jo silmillä :D Olen kuulemma liian hoikka poika, olisin muuten pärjännyt paremmin. Kehästä kun tulin niin menin ihan itte omin jaloin häkkiin, äitin tartti vaan ovi aukasta. Sit kun vähän aikaa huilittiin niin käytiin katteleen että mitä kivaa siellä oli myynnissä niissä kojuissa. Äiti osti mulle uuden näyttelyhihnan (taas vaihteeksi). Mitään leluja tai herkkuja en saanu, kun ei löytynyt mitään sopivaa. Isi tosin oli ihan tyytyväinen kun mulla kuulemma on ihan tarpeeksi leluja jo nyt, äiti ei oo samaa mieltä ;)
Joudun tosiaan lihotuskuurille nyt kun pitää läskiä saada luitten päälle. Kamusteri Lurkilla on kans sama ongelma, tuppaa oleen kai meidän nuorten poikien onkelma tää laihuus. Mut katotaan vaan niin sit vanhana pappana on kunnon jenkkakahvat kyljissä, ei sitä näin nuorena passaa olla vielä pullee kun sit tytöt ei tykkää ;)
Tää päivä ollaan nyt sit vaan laiskoteltu kun eilen oli niin raskas reissu, äitillä on lihakset jumissa kun se raahas sitä mun häkkiä. Kuulemma ens reissulle se aikoo hommata kärryt että saa hinata häkkiä perässä.
Aijoo... se kutina on nyt hukka teillä, ei tartte enää rappailla.

1.1.
Uusi vuosi ja uudet kujeet ;)
Uuden vuoden aatto meni ihan hyvin, alkuilta oltiin Toppilassa kyläilemässä. Vähän kummastelin sitä pauketta, en pelännyt mutta niistä vinkumisista ja valoista en tykänny alkuunkaan. Niitä piti kovasti komentaa. Roomalaiset kynttilät ei ole mun makuun, eikä kyllä isommatkaan raketit. Mutta se pelkkä pauke oli ihan ok, tosin sitten ku kello läheni kahtatoista niin täällä alko hirvee ryske ja pauke ulkona. Sitten mua pelotti jo jonku verran, kävelin levottomasti ympäri asuntoa, välillä haukuin kovasti mutta sitten menin makuuhuoneeseen sänkyyn makoileen. Äiti vaan haki mut pois sieltä ja ihmetteli että miksi sinne menin ku sinne se pahin pauke ja välkkyminen kuulu & näkyi. Me käytiin iltapisulla ennen kymmentä ku tultiin kotiin, niin ei tarttenu sillon pahimman paukkeen aikaan lähtä ulos. Yhden aikaan käytiin sit myöhäisempi ulkoilu, en sillon enää välittäny paukkeesta kun se oli ihan samanlaista ku alkuillastakin.
Sitä vaan ihmettelin kun meillä kotona oli kaikki verhot alhaalla, valot päällä ja töllö & radio huusi melkein täysillä. Täällä "uudessa" kodissa tuo rakettien ampuminen oli kyllä 10x pahempaa ku edellisessä kodissa vuosi sitten, nuo valopäät ampu raketteja ihan talojen vieressä niin se ääni jäi "jumiin" kerrostalojen väliin. Kun edellisessä kodissa ihmiset tajus mennä sinne puiston puolelle paukutteleen... Onneksi tää hössötys on vaan kerran vuodessa, meinaan äitikään ei yhtään tykkää koko touhusta.
Häkki se vaan edelleen kököttää tuossa olohuoneen nurkassa, meinasko sittenki jäädä tänne?! Toissa päivänä oli ihan hirvee keksin-nälkä niin kävin häkistä hakeen kun äiti oli niitä sinne jättäny. Nyt siellä on tuoksusta päätellen siankorva, en oo vielä uskaltaunut hakeen sitä... Viikon päästä mun pitäs kuulemma tuolla häkissä istua kun on se Kajaanin näyttely. Pyykkäyspäiväkin mulla on kuulemma taas edessä alku viikosta vaikken ees oo likanen :o

Alkuun