Tammikuu | Helmikuu | Maaliskuu | Huhtikuu | Toukokuu | Kesäkuu |
Heinäkuu | Elokuu | Syyskuu | Lokakuu | Marraskuu | Joulukuu
<-- Takaisin
Vuosi 2006
Uusin viesti aina ensimmäisenä.
Joulukuu
28.12.
Joulu oli ja meni, nyt sitten kun vielä
päästään tuon uuden vuoden höpötyksen
ohi kunnialla niin sitten on kaikki hyvin.
Aattona käytiin mummilassa
syömässä ja illaksi mentiin Sanginsuuhun, trio sai pitkästä
aikaa riehua yhdessä alkuillasta hetken aikaa Välivainiolla
ja kivaahan niillä oli :) Leevi oli kovin innostunut paketeista
ja sitä saikin vahtia ettei aukase toisten paketteja. Omat paketit
aukasi tosi hienosti ja paperi piti silputa ihan pieneksi. Pojat sai
ihan kivasti lahjoja. Akulle tuli paketista kirahvi ja luu :) Leevi
ja Speedy sai vaan yhteisiä paketteja, Leevi aukasi paketit ja
Speedy tutki lahjan tarkasti. L ja S sai kirahvin (samanlaisen ku Aku),
luita, siankorvia, siannahkarulla puruluita tms.., dog-pyramide aktivointilelun,
pitkän köysilelun ja pehmokoirafrisbeen.
Trio sai mummilassa kinkkua ja kalkkunaa joka uppos nopeasti, taisi
olla siis erittäin hyvää poikien mielestä ;)
Joulupäivänä
oltiin Juhan porukoilla syömässä ja pojatkin oli mukana,
niillä oli kovin kivaa ja saivatkin maistella hirvikäristystä
joka maistui tooosi hyvältä :) Tapaninpäivänä
mentiin pitkästä aikaa Sanginsuun metsään jossa
Leevi ja Speedy sai päästellä höyryjään.
Virtaa pojissa oli enempi ku laki sallii ja vauhti oli sen mukaista.
Ulkoilun jälkeen mentiin Juhan serkuille syömään
ja pojat joutui taas haistelemaan hyviä tuoksuja kun oli kinkkua,
lihapullia jne.. tarjolla :D
Täällä ammuttiin
eilen jo ensimmäisiä raketteja, oltiin just kävelemässä
Toppilasta kotiin poikien kanssa kun pauke alkoi... Speedy meni vähän
paniikkiin ja Leevilläkin laski häntä, molemmille tuli
hoppu kotiin. Loppu matkan Leevi kyllä oli jo ihan oma reipas itsensä
mutta maha sillä meni sekaisin :( Täytyy toivoa että
sunnuntai menee poikien kanssa hyvin ilman hirveää panikoimista,
kotona ollaan ja ulos ei mennä paukkeen aikana..
21.12.
Nyt vihdoin ja viimein sain muokattua niitä
messarin kuvia ja laitoinkin ne galleriaan. Sieltä löytyy
myös viime viikon kuvia Leevistä ja Speedystä.
Lunta on maassa vähäsen,
saa katsoa josko sitä tulis vielä aatoksi lisää.
Joulutunnelmaa ei tästä kämpästä kyllä
löydy vaikka miten etsisi, jouluvalot on kyllä ikkunoissa,
lahjat on paketissa ja partis-pipareitakin on iso läjä. Mutta
siihenpä se sitten jääkin...
Pojille pitäis tehdä joulusiivous, josko huomenna. Aattona
saavat sit puhtoisina avata pakettejaan :)

10.12.
Pitkästä aikaa taas päivityksiä,
motivaatio sivujen suhteen on niin pahasti pakkasella ettei paljoa jaksa
tehdä. Vähän on jo mietitty sivujen sulkemista tahi jonkunlaista
uudistusta. Saa katsoa mitä tuleman pitää...
Marraskuun loppu meni triolla
vauhdikkaasti, Jyväskylän näyttelyssä käytiin
pyörähtämässä vain Speedyn kanssa. Aku jäi
kotiin nielutulehduksen takia joka onneksi nyt on jo parantunut. Matka
seurana meillä oli Sindy, Asta ja Jukkis. Menestystä ei tullut
mutta muuten oli ihan kiva reissu, vanhuus kai tosin alkaa jo vaivaamaan
kun tuntuu ettei enää päiväreissuja jaksa tehdä
;)
Voittaja 2006-näyttely
on nyt takana, ihan onnistunut reissu. Tuliaisina kotiin Aku toi Juniori
Voittaja 2006-tittelin ja jo 4. sertinsä. Suuret kiitokset Jennalle
jälleen kerran Akun erinomaisesta esittämisestä!! :)
Speedy oli omassa kehässään luokkansa 4. kera EH:n, parempaa
tulosta en edes odottanut erinäisistä syistä... Kaikki
toiveet ko. näyttelyn osalta oli Akussa ja poika pistikin sitten
kehässä parastaan ja erinomaisella arvostelulla: "Kaunis,
nuori uros, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvänmallinen pää,
erittäin hyvä runko. Sopusuhtainen luusto. Hyvin kulmautunut
takaa. Hyvä karva. Hyvin kannettu häntä. Liikkuu hyvin.
Miellyttävä käytös. Lupaava nuori koira."
Myös Speedyn arvostelu oli hyvä, vaikkakin aika suppea.
Juha oli meidän
mukana Helsingissä, kuskina, kuvaajana ja häkin kantajana
;) Yövyttiin pe-la hotellissa ja matkatkin sujui hyvin. Nyt alkaa
jo tuntumaan siltä että nämä "pika-matkat"
etelä-suomen käy voimille, autossa on erittäin huono
nukkua ja kaatosateessa pimeällä on inhottava ajaa...
Eilen kun puoli kymmeneltä tultiin kotiin mentiin koko porukka
samantien sänkyyn ja unta ei tarvinnut kauaa odotella. Itse heräsinkin
sitten aamulla jo ennen kuutta, uni loppui kesken... Pojat jatkoivat
unia, ihmettelivät vain että miksi mamma näin aikaisin
on hereillä :)
Leevi oli jälleen kerran
yökylässä äitilläni, ei ollut syönyt ollenkaan
ja univelkaakin oli kertynyt. Kovin oli onnellinen kun illalla haettiin
se kotiin ja tämä päivä taitaa pojalla mennä
nukkuessa ;) Se on niin rankkaa viihdyttää kissoja...
Aku siirtyy
nyt näyttelyistä Leevin tassun jälkiä seuraten ansaitulle
lomalle, palataan ensi keväänä/kesänä takaisin
kehiin. Leeville on suunnitelmisssa comeback keväällä,
poika on miehistynyt paljon ja onkin äitin mielestä erinomaisen
upea mies ;)
Kuvia reissusta laitan galleriaan
jahka saan ne ensin purettua kamerasta koneelle ja muokkailtua...
Marraskuu
13.11. Leevi epävirallisissa agilitykisoissa
Mentiin Leevin kanssa tänään pienoisen
painostuksen takia kokeilemaan onneamme KAS:n epävirallisiin agilitykisoihin.
Ilmoitin Leevin mölli-luokkaan, siinä kun ei ollut rengasta,
keppejä eikä keinua. Olin todellakin yllättynyt Leevin
menoon kun se ei lähtenyt omille teilleen vaan pysytteli lähellä.
Pari kertaa se hapuili esteen kanssa kun olis mieluummin napsinu mun
käsiä kun haisi lihapullat. Kontaktiesteet meni loistavasti,
A-esteellä pelkäsin että se lentää yli kun
meni niin sata lasissa sinne mutta tassut koski silti hyvin kontaktipinnalle.
En palkannut sitä ollenkaan radalla vaikka olis saanut, vasta maaliviivalla
sai lihapullaa suun täydeltä :)
Mamman kulta oli niin loistava!!
Ikävä kyllä
meillä ei Leevin kanssa ole mitään asiaa virallisiin
kisoihin, mutta onneksi on epävirallisia kisoja aina sillon tällön
joihin voidaan osallistua aina kun ehditään :) Omalla ajalla
käydään sitten välillä reenailemassa esteitä,
Leevi oli tänään niin onnessaan kun pääsi pitkästä
aikaa radalle. Tänään Leevi napsi 10 virhepistettä
ja ihanneaikakin ylittyi... Mutta tästä on hyvä jatkaa!
:)
5.11.
Eilen käytiin Seinäjoen näyttelyssä, sain houkuteltua
Juhan mukaan kuskiksi ja kuvaajaksi. Lähdettiin aamuyöstä
kolmen jälkeen ajamaan ja oltiin kotona puol kuus alkuillasta,
kiva reissu oli vaikka paikat onkin jumissa autossa istumisesta :D Aku
ja Speedy kävivät kehässä ERInomaisesti, Jenna esitti
Akun ja heillä menikin todella hyvin. Aku esiintyy paljon paremmin
jonkun muun kuin mun kanssa, mä jännitän sen kanssa liikaa.
Speedyn esitin itse, ennen kehää epäilin ettei siitä
tule yhtään mitään kun pojalla oli tuli perseen
alla ja häsläsi koko ajan. Mutta kehässä se sit
osasikin käyttäytyä, ravasi hienosti ja seisoi nätisti.
Tuomari tykkäsi kovasti meidän naperoista ja kehui kovasti
Speedyn liikkeitä.
Speedyn arvostelu: "Suuri,
hyvin rakentunut. Hyvät mittasuhteet omaava urosmainen, erittäin
hyvän tyyppinen uros. Tyylikäs pää, leikkaava purenta.
Hyvä ylälinja, riittävä rintakehä, hyvä
luuston vahvuus, erinomaiset kulmaukset. Liikkuu erinomaisesti, kantaa
häntäänsä kauniisti. Turkissa hyvä karvanlaatu."
Akun arvostelu: "Hyvät
mittasuhteet omaava nuori hyvän tyyppinen uros. Riittävän
urosmainen pää. Leikkaava purenta. Tummat silmät. Riittävästi
kehittynyt rintakehä. Hyvin kulmautuneet raajat. Hyvin kannettu
häntä. Vielä nuorekas turkki. Karvanlaatu voisi olla
karkeampi. Hyvä liikunta."
Leevi oli pe-la hoidossa
äitini luona, ruoka ei pojalle maistunut yhtä hyvin kuin kotona.
Kissoja se oli taas kovasti koittanut leikittää mutta katit
oli vaan sähisseet ja huitoneet tassuilla :D Kovin oli poika iloinen
kun tultiin hakemaan kotiin, Speedy tosin sai kuulla kunniansa kun oli
käynyt reissussa...
3.11 sytytettiin
kynttilä Aatun muistoksi, tasan 7 vuotta sitten vaaari nukkui pois,
iso ikävä on edelleen rakasta ystävää. Alla
kuva 19 vuoden takaa (jouluna 1987) jolloin oltiin Aatun kanssa vasta
ystävyyden alussa ja yhdessä tutkailtiin joululahjaksi saamaani
nukkekotia :)

Lokakuu
31.10.
Meillä kävi vieraita etelästä
20-24.10, Jenna ja Roope (Akun velipuoli) yöpyivät pari yötä
meillä ja käviät mutkan Tromsan KV:ssä. 23.päivä
käytiin RekkuPatterin luona schape-miitissä, myös Speedy
pääsi mukaan riehumaan.
Leevi ja Speedy alkoivat yhtäkkiä Roopen vierailun aikaan
syömään todella hyvin ja ruokahalu on edelleen hyvä
:) Jospa luuviulu ajat olisivat pian taakse jäänyttä
elämää... Leevillä on nykyisin tapana putsata oman
kuppinsa jälkeen myös pikkuveljen kuppi, muruakaan ei jää
kuppeihin :) Pojat syö nyt pienen annoksen aamupäivällä
10-11 aikaan, välipalana viiliä tms.. iltapäivällä
ja illalla 22-23 isomman aterian ja jälkiruuaksi piimää.
Aiemmin pojat söi vaan yhden aterian illalla 23 aikaan ja sillonkin
jäi ruokaa kuppeihin.
Ouluun satoi ensilumi
1,5vk sitten ja nyt lunta on maassa n.30cm, pojat on ihan onnessaan
ja kovasti harrastetaan taas lumisukellusta :) Toissapäivänä
käytiin pitkästä aikaa tutuissa maisemissa metsälenkillä
ja voi sitä riemua kun pojat pääsi lumiseen metsään
riehumaan. Kuvia löytyy galleriasta.
16.10.
Speedylle iski lauantaina kova mahatauti, aamun
ripuloi mutta sitten raasu alkoi oksentelemaan. Edes vesi ei pysynyt
sisällä vaan tuli melkein samantien ylös kun oli juonut.
Soittelin päivystävälle eläinlääkärille
joka ei kuulemma pystynyt/osannut/jaksanut alkaa nesteyttämään
koiraa, soitti se sentäs apteekkiin reseptin. Pahoinvointilääke
alkoi auttamaan heti, lauantai-iltapäivän jälkeen Speedy
ei enää oksennellut ja vesikin pysyi sisällä. Mikään
ruoka sille ei maistunut, väkipakolla laitoin suuhun ruiskulla
piimää ja Tehobaktia. Ripuli jatkui koko päivän
rajuna ja Speedy oli todella vaisu. Iltaa kohti alkoi piristymään
ja "yölenkillä" jaksoi jo riekkua :) Ilkeä
lyhtypylväs pysäytti ässän riekkumisen juoksemalla
siihen pahki, jalkaan sattui vähän mutta pipi unohtu sekunnissa
:D
Leeville oli kovin ällöttävää pikkuveljen ripuli,
lauantaiaamuna se tuli istumaan sänkyyn mun tyynylle kun Speedylle
oli tullut vahinko matolle.
Eilen jatkui vielä
ripulointi, tänään ei ole tullut mitään, liekkö
nyt sit ummetusta :D Kovin virkeä poika Speedy on nyt, aamulla
touhotti suuntaan ja toiseen kun oltiin ulkona. En tiedä mistä
se moisen taudin löysi, Leeville ei ole tullut mitään.
Epäiltiin kyllä Juhan kanssa että johtusko tuo siankorvasta
minkä ässälle annoin perjantaina. Meillä kun ei
nuita korvia kovin usein syödä, Leevillä menee niistä
maha kuralle melkein joka kerta.
Tänään
käytiin sit pitkästä aikaa leikittämässä
Akua, pojat ei meinannu turkeissaan pysyä kun huomasivat että
mihin ollaan menossa. Vauhtia oli taas sata lasissa pojilla, Aku yritti
astua Speedyä edestä ja takaa. Leevi oli poliisina ja meni
väliin :) Kuviakin ilmestyi galleriaan...
10.10.
Vihdoin ja viimein inspis sivujen uudistamiseen
löytyi ja tässä tulos... Galleria on remontissa ja palautuu
kunhan jaksaa taiteilla sen kans. Pientä hiomista voi olla myös
vähän siellä sun täällä. Toinen kävijälaskuri
poistui kun aukasee aina jotain mainos-p*skaa.
7.10.
Kotinäyttely onnellisesti
takana, päivän menestys oli ERInomaista. Speedy sijoittui
upeasti PU-kehässä neljänneksi aikuisten herrojen perään
:O Leevi oli valioluokan neljäs ja Aku junnuluokan toinen. Ensimmäistä
kertaa Speedy ja Leevi olivat PU-kehässä yhtä aikaa,
höpöksihän se meni kun joutuivat hetkeksi perätysten
:D Leevi oli pienin valioluokassa ja mä sille kuiskasinkin ennen
sijoitusta et "kääpiöt tippuu ensin" mut poikapa
sitten kuitenkin sijoittui :)
Oli vähän haipakkaa kun kehät oli myöhässä
ja jouduttiin heti partisurosten jälkeen kiiruhtamaan schape-kehälle.
Akun esiintymisen jälkeen Juha kävi hakemassa Leevin ja Speedyn
kotiin, pääsivät pojatkin nukkumaan. Asta oli mulla kenneltyttönä
ja kehien jälkeen käytiin shoppaamassa ;) Kiitokset Astalle
juttuseurasta ja Akun turkin selvittelemisestä!! :)
Ostin pojille fleecepäällysteisen pyöreän pedin,
oikean luun, puristeluun, hyljeöljyä, harjan ja kamman. Rahaa
siis paloi taas... Kameraa ei ollut mukana nyt ollenkaan kun kuvaamaankaan
en olisi ehtinyt. Triolla oli tänään AD/HD-päivä,
jokainen häsläsi kuin viimeistä päivää.
Hyvähän se että hauskaa on mutta Akulla varsinkin oli
tänään niin turbo päällä että kehässä
sai pitää remmistä kiinni melkein kädet verillä
:D
Oli ihanaa kun oli taas
näyttely näin lähellä kotia, pääsee edes
joskus vähemmällä autoilulla ;) Huomenna sitten taas
tokoilemaan Speedyn kanssa, kotiläksyjäkin on tällä
viikolla reenattu vähän laiskasti.
1.10.
Speedy kävi tokoilemassa
hyvällä menestyksellä. Tänään tunnin aiheina
oli seuraaminen ihmisten välistä, hyppy, sivulle tulo, ei-käsky
ja paikalla olo istuen. Speedyllä oli alkutunnista virtaa vähän
liikaakin mutta silti jaksoi opiskella :) Juha oli mukana yleisönä
ja kameramiehenä, ässä ei edes huomannut sitä kun
reenattiin. Leevi taas oli pienenä kovasti Juhan perään
jos se oli katsomassa toko-tunnilla. Nyt vaan ahkerasti kotiläksyjä
opettelemaan poikien kanssa, jos vaikka epävirallisiin kisoihin
sitten uskallettaisiin osallistua ;)
Syyskuu
30.9.
Tänään on
Aatu-vaarin syntymäpäivä, herra syntyi tarkalleen ottaen
19v sitten mutta on jo vajaat 7 vuotta seurannut meidän kommelluksia
pilven reunalta :) Niin se aika menee... Iso ikävä on edelleen,
vedet tulee taas silmiin kun muistelee yhteistä aikaa Aatun kanssa.
Käytiin Speedyn kanssa autoilemassa ja moikkaamassa Akua, kuvia
tuli räpsittyä ihan kiitettävästi :) Kuvagalleria
muuttuu hieman, hankin erillisen gallerian niin ei vie kuvat enää
kotisivutilaa niin paljon.
Viime tiistaina oli taas
Leevin toko, poika oli kuin eri koira :O Häntä heilui koko
ajan ja ääntäkin lähti aina välillä. Ei
minkäänlaista jumitusta ollenkaan. Aivan loistavaa!! :) Ennen
toko tuntia otettiin vähän agilityä, Leevi innostui todella
paljon ja vauhtia riitti. Tokon jälkeen suunnattiin metsälenkille
Sindyn kanssa, Speedykin pääsi mukaan kun otin sen autoon
Leevin tokon ajaksi. Metsässä Leevi riehui aivan kuin pieni
pentu, vauhtia oli niin paljon että meidän Speedyboykin jäi
jälkeen :D Astakin sanoi et Leevi on ihan erinlainen kuin ennen,
aiemmin Leevi on kulkenut yksin metsässä porukan edellä
ja välillä käynyt nakkaamassa junnut kenttään.
Mutta nyt Leevi pyysi lapsia leikkimään ja pomppuloikkaa meni
koko ajan :) Ja taas oli mammalla itkuherkässä kun näki
että rakas nautti vapaana riehumisesta yli kuukauden tauon jälkeen.
Mitään ontumisia ei ollut metsässä tahi kotonakaan,
jalat toimii loistavasti ja Leevillä on hirveästi virtaa.
Keskiviikkona Asta ja
Sindy tuli Leevin synttäreitä juhlimaan, lapsetkin sai kakkua
:) Sankari toki suurimman palasen... Tässä pari kuvatusta
juhlista.

Leevi, Sindy ja Speedy odottavat lupaa että
saavat hyökätä kakkupalojen kimppuun... |

Lupa tuli ja lautaset tyhjenivät nopeasti
:) |
Eilen käytiin poikien kanssa leikittämässä
Akua, vauhtia riitti ja pojilla oli hauskaa :) Speedy ja Aku örisevät
toisilleen aina välillä, Leevi on poliisina heti välissä
erottamassa junnut. Aku ei edelleenkään uskalla sanoa Leeville
vastaan, nakkaa heti selälleen maahan makaamaan kun Leevi tulee
komentamaan :) Kuviakin räpsittiin, suurin osa riehumakuvista epäonnistui
koska en vielä hallitse kaikkia jekkuja tuosta uudesta kamerasta...
18.9.
Leeviliini 3v!! :)
Synttäreiden
kunniaksi käytiin poikien kanssa koirahallilla reenaamassa vähän
agilityä. Leevikin pääsi muutaman kuukauden tauon jälkeen
ottamaan hyppyjä, putkea ja puomia. Mitään jumittamista
ei pojan käytöksessä nyt ilmennyt, viime viikolla poika
meni toko-tunnilla ihan jumiin eikä siihen saanut kontaktia. Nyt
se tohotti innoissaan ja vauhtia oli koko ajan sata lasissa :D Otettiin
pientä radan tynkää ja hyvin meni :) Laitoin pojan hetkeksi
hallin laidalle istumaan että teen rataa niin mitä tekee Leevi..?
Tyyppi lähti juoksemaan vieressä ollutta putkea ees sun taas,
kurkkas aina putken päästä ja sit tuhatta ja sataa toiseen
suuntaan putkessa :D Leevi on ennen ollut hiljainen poika radalla mutta
tänään intoutui haukkumaan ja yritti näykkiä
mua jalasta kun taisin olla pojan mielestä liian hidas...
Speedykin pääsi omalla vuorollaan hyppimään, muutaman
esteen juoksi riman alta :D Muutaman mini ja medi hypynkin ässä
loikkas tooosi korkeelta. Putkeen ei olisi aluksi halunnut mennä
mutta pienoisella avustuksella innostui kovasti ja sen jälkeen
meni käskystä putkeen :) Puomia kokeiltiin myös, hyvin
meni ja kontakteilla istahti. Vauhtia tällä nuorella miehellä
oli vielä enemmän entä Leevillä, voi tulla mielenkiintoinen
ura Speedyn kanssa jos joskus kisoihin mennään :D
Eilen käytiin mätsärissä
jossa vierähtikin reilu 6 tuntia. Speedy osallistui isoihin aikuisiin,
sai punaisen nauhan muttei sit kuitenkaan sijoittunut. Poika käyttäytyi
todella hienosti :) Mätsärissä oli myös parikilpailu
johon piti sitten tottakai Leevin ja Speedyn kanssa osallistua kun tällästä
mahdollisuutta ei kovin monesti tule. Pareja oli n.10 ja meidän
sijoitus oli hienosti jaettu 2.sija :) Toko-tunti jäi Speedyllä
väliin mätsärin takia. Mutta kiva päivä oli
ja nähtiin Bosse-kaukkarikin ;) Muutaman kuvankin otin sitten mätsärin
jälkeen.
Aku oli mukana turistina ja jututettiin kolmea muuta schapea, hienosti
Aku tuli niiden kanssa juttuun :) Akun kanssa pitäis jossain mätsärissä
käydä ehkä harjoittelemassa ennen Oulun näyttelyä.
Leevi sai viime viikolla
kilpirauhasen vajaatoimintaan lääkityksen ja lonkkalausunto
tuli Kennelliitosta hiukan erinlaisina kuin mitä odotettiin. Lonkat
ois nyt muka A/C ja oikeassa lonkassa lievä arthrosis ja lievä
dysplasia. Mielenkiintoista että B-lonkka parani vaikka kuvat kertoi
muuta ;) C-lonkka oli lääkärin mielestä selkeä
D koska siellä oli havaittavissa luupiikki. Mutta mutta... Ennemmin
kyllä uskon nyt Leevin kuvannutta lääkäriä
kuin Kennelliiton lausuntoa.
Ihana kun Leeville pitää nyt antaa tabletteja 2 kertaa päivässä,
aamuin ja illoin, poika tulee häntä heiluen hakemaan lääkkeensä
kun aina juttelen et otetaan lääkkeitä niin lähtee
pipi pois :) Speedy on kovasti henkisenä tukena ja haluaisi jotain
tabletteja itselleenkin. Lääkkeiden jälkeen Leevi tietää
et nami-kaapista saa keksin, menee itse odottamaan sen viereen :)

7.9.
Viime viikonloppuna käytiin
mutka Helsingissä, yövyttiin Espoossa tuttujen luona. 2.9.
oli Tervakosken ryhmis jonne olin ilmoittanut Akun ja Leevin, seuraavana
päivänä oli sit hesan kr jossa pääsi koko trio
esille. Ihan kiva reissu, itse olin koko vklopun kipeänä ja
silti ajoin mennen ja tullen. Täytyy myöntää että
kun kotiin pääsin niin nukku-mattia ei kovin pitkään
tarvinnut odotella ;) Triokin oli väsynyt reissun jäljiltä
ja maanantai menikin kaikilla toipuessa...
Leevi sai maanantaina kolmannen cartrophen-pistoksen, ensi viikolla
haetaan viimeinen. Tiistaina kyöräsin trion rokotuksille kun
satuin viime viikolla tutkailemaan papereita ja huomasin että Leevillä
menee rokotukset ihan just vanhaksi. Nyt on nekin sit taas kunnossa
:) Puntarillakin pojat kävivät seuraavin tuloksin: Leevi 22,5kg,
Speedy 21kg ja Aku 16,3kg.
Vietämme koirien kanssa rauhallista kotielämää ainakin
vuoden vaihteeseen. Tosin välillä tuntuu että Leeviä
alkaa jo tympimään kun olen päivät kotona ja ei
saa koiruudet rauhassa nukkua. On muuten ihan outoa olla vkloput kotosalla
kun ei ole ku max. 1nly/kuukausi :D Tosin ihan kivaa vaihtelua kevään
ja kesän runsaan reissailun jälkeen olla vain kotona ja laiskotella
;) Ensi vuonna luultavasti reissataan taas sit enempi...
Saatiin Leevin ja Speedyn
kanssa paikat toko-kursseille, Leevin kanssa käydään
tiistaisin ALO-ryhmässä ja Speedyn kanssa sunnuntaisin alkeisryhmässä.
Kotioloissa voin sit Akulle soveltaa alkeiskurssilla opittuja juttuja
:) Ei olla ässän kanssa saatu vielä aikaseksi mentyä
hallille katsomaan agility-esteitä mutta eiköhän sitä
tässä vielä ehditä kun kotona vain oleskellaan.
Elokuu
25.8.
Speedy-boy 1v!! :)
Paljon onnea vaan, paljon
onnea vaan, paljon onnea Speedy, paljon onnea vaan!! Meidän kauan
odotettu "pieni" pentumme juhlii tänään ensimmäistä
syntymäpäiväänsä :) Viikonloppuna tehdään
täytekakku, yhteinen Speedylle ja Juhalle (jolla synttärit
ensi viikolla).
Suuret onnittelut myös Speedyn siskoille ja veljille!! :)
21.8.
Pitkästä aikaa
päivityksiä... On vähän mielenkiinto vähissä...
Leevillä ja Speedyllä on ollut jotain epämäärästä
ripulia ja oksentelua. Välillä meni päivä tai kaks
ihan normaalisti ja sit taas mahat sekasin, mistälie johtuu...
Yhteensä pari viikkoa tuota sirkusta jatkui, nyt on jo kaks päivää
menny taas ihan ok. Saa ny kattoo menikö ohitte vai alkaako taas.
Aku kävi viime tiistaina lääkärissä kun sille
tuli jotain ihottumaa palleihin, saatiin rasvaa ja tötteröä
pitää pitää päässä viikon verran
ettei pääse nuolemaan enää palleja. Mä pesin,
föönasin, harjasin ja ajelin Akun jalkovälin toissa viikolla.
Tuli tosi siisti poika :) Kuviakin otin mutta kamera temppuili ja kaikki
kuvat on enempi ja vähempi epäonnistuneita, täytyy ottaa
uusiksi joku kerta.
Leeville haettiin tänään
eka cartrophen-pistos, poika alkoi ontumaan viime viikolla sen verran
pahan näköisesti että hain lisää kipulääkkeitä
ja nyt on kaikki taas paremmin. Ostin samalla sille cartivet-ravintolisää
jota syödään nyt sit ainakin muutama kuukausi. 3 pistosta
käydään vielä hakeen, sitten vaan peukut ja varpaat
ristiin että pärjätään tuolla kuurilla ainakin
puoli vuotta, mieluusti pitempäänkin...
Speedy on komistunut edelleen, turkki alkaa harmaantuun ja käytöstapojakin
on opeteltu pikku hiljaa :) Pojat ei oo nyt saaneet leikkiä viikkoon
riehumisleikkejä Leevin lonkan takia, joten sisällä on
sit kiskottu leluja ja painittu kovasti. Akuakaan ei oo voitu käydä
leikittämässä, samaten Sindyä ei oo voitu treffata
kun sillä on viikon verran ollut ripulia. Sairasta sakkia :D Jospa
tämä tästä nyt helpottais ja päästäs
koiralauman kans metsään vähän päästeleen
höyryjä.
Muuten on ollut hiljaiseloa,
odotellaan Leevin kanssa että päästäis johonkin
toko-ryhmään ja Speedyn kanssa ollaan edelleen vasta suunnitteluasteella
sen agilityn kanssa. Koipikuvauksiakin pitäisi alkaa junioreille
miettimään, josko syksyllä/talvella.
4-6.8.
Perjantaina lähdettiin
aikaisin aamulla Speedyn kanssa ajamaan kohti Kuopiota ja Savo Showta.
Matka sujui hyvin, aurinko lämmitti :) Kehän laidalla olikin
sitten jo tuskasen kuuma. Näyttelypäivä venyi pitkäksi,
vasta kuuden jälkeen päästiin lähtemään
leirintäalueelle. Aku ja Leevi kuskeineen olivat vähän
ennen meitä saapuneet sinne. Speedy oli onnessaan kun ystävät
odotteli :D Nähtiin Unelmakämppä2 sarjan homopari, Alex
ja Harri, ne juoksutti siellä paria tanskandoggia ;)
Trio karvakorvat nautti kun saivat maata nurmikolla ja yö asuntovaunussa
meni hyvin, Leevi ja Speedy nukkui sängyssä ja Aku lattialla
mun sängyn vieressä. Ainut mikä poikia välillä
yöllä valvotti oli toisten koirien haukunta, leirintäalue
kun oli pullollaan eri rotuisia koiria :)
Meinasinpa rikkoa kamerankin näyttelypaikalla :E Irtosi se linssiosa,
ei mennyt kamera kiinni eikä auennut. Sain sen jotenkin muljautettua
paikoilleen ja se jopa toimikin... Onneksi, en olis varmaan kotia uskaltanut
sen kanssa tulla... ;)
Lauantaina
aamulla pakkasin koko trion tavaroineen maasturin kyytiin kun ajattelin
että ooppeli on liian ahdas meille... Päästiin kilsan
päähän markettien pihaan kun auto alkoi kiljumaan ja
pukkasi vähän savua konepellin alta. Sammutin sen ja käynnistin
uusiksi, kiljui entistä kovempaa ja pukkasi enemmän savua.
Ei muutaku sammutin sen ja paniikissa revin koirat ulos autosta, Aku
oli mennyt penkin alle joten sen pois saaminen olikin pienoinen operaatio.
Onneksi siihen pysähtyi yksi pariskunta auttamaan, se mies soitti
paloauton joka tuli tarkistaan tilanteen. Auto lopetti savuamisen ennen
paloauton tuloa. Palomiehet tutki moottoria ja yks niistä pyysi
mua käynnistään auton, sanoin etten koske siihen enää
pitkällä tikullakaan niin yks palomies sit käynnisti
auton. Samantien toinen huutaa moottorin eessä et "SEIS, sammuta
moottori HETI! Maasturi kun huusi niinku henkeä vietäs ja
savua puski, setät siinä tutki ja paikansivat vian ohjaustehostimeen
joka ei toiminut alkuunkaan. Sanoivat et auto huoltoon että sillä
ei ajeta metriäkään. Olis kuulemma syttynyt kunnolla
palamaan jos olisin ajanut sillä vähän pitempään...
Palomiehet tuuppas auton sivuun, olin jättänyt sen tien laitaan...
Paikalle tuli poliisiautokin kyseleen että mitä on tapahtunut.
Kysyin niiltä et saanko polttaa sen auton siinä niin tuumasivat
vaan naureskellen että kyllä sen vielä saa korjattua
:D Vihdoin ja viimein myös äiti ja Alpo tulivat toisella autolla,
siirrettiin koirat ja tavarat siihen. Käytiin marketin puolella
sit asioilla ja ostaan muutamia työkaluja. Me lähdettiin trion
kanssa ajelemaan kohti näyttelypaikkaa, ehdittiin onneksi kehään
mutta koirien laitto piti tehdä aika vauhdilla. Äitikin soitti
ja kertoi että maasturi toimii taas, olivat irroittaneet ohjaustehostimen
niin auto oli vähän kuin traktori mutta pääasia
että sillä pystyi ajamaan.
Lähdettiin aikalailla heti kehän jälkeen ajeleen takas
vaunulle jossa pitikin sitten vaan löhötä, väsyttää
olla aavikolla auringonpaisteessa ;)
Käytiin äitin kans vähän shoppaan ja illalla grillattiin.
Kävin koirien kanssa illalla käveleen ympäri leirintäaluetta
ja vielä myöhemmin illalla koirat pääsi 1,5h lenkille
kun minä jäin katsomaan telkkaria ja nukkumaan vaunulle ;)
Oli mielenkiintoinen ilta kun Akulla meni maha sekaisin ja koiran persauksen
pesu ilman suihkua ei ole mitään kovin hauskaa. La-su välisen
yön Speedyn ripuloi ja Leevi oksenteli. Lystikästä siis...
Sunnuntaina lähdin
Leevin ja Speedyn kans näyttelypaikalle, Aku kuskeineen lähtivät
vaunuperässä ajelemaan Ouluun päin. Helle jatkui ja olo
oli tuskainen, olin vielä onnistunut polttamaan itseni edellisenä
päivänä. Kehässä pelotti että Leeviltä
menee jalat alta kun se näytti huonovointiselta kuumuuden takia,
mutta hyvin poika jaksoi ja pääsi nopeasti häkkiin juomaan
ja lepäämään. Koirien häkki oli vilpoisa kun
se oli teltan varjossa ja päällä oli avaruuspeitto joka
heijastaa auringon pois eikä kuumenna häkkiä.
Kävin ennen kehiä ostamassa koirille luut, pari pientä
piippilelua ja ankka-lelun :) Kotiinpäin lähdettiin ajelemaan
puoli kolmen aikaan, autossa oli todella kuumat tunnelmat. Iisalmelle
asti ajettiin ikkunat auki, siellä sitten kun auto oli viilentynyt
niin peitin takaikkunan ja takasivuikkunat niin että koirat sai
nukkua varjossa. Vesikupin sain viritettyä omalla "patentilla"
koiraverkkoon niin että pojat pystyi matkan aikanakin juomaan :)
Vähän jaloiteltiin ABC:n pihalla, kävin ostaan evästä
ja ennen lähtöä tankattiin auto. Loppumatka sujui leppoisasti
poikien nukkuessa, itse olin ihan tööt ja ajeltiinkin ihan
omaa tahtia kun ei meillä mikään kiirus ollut. Puoli
seitsemältä oltiin kotona kun oltiin ensin viety häkit
jne.. roinat Välivainiolle, pojat sai siellä riekkua vähän
Akun kanssa. Kotiin kun päästiin niin uni tuli :)
3.8.
Leevi meni Akun luokse
yökylään ja Speedy sai jäädä ainokaiseksi
kotiin. Koko illan se oli vähän mieli maassa kun ei ollut
kaveria ja ruokakin maistui vielä huonommin kuin yleensä,
aina sillon söi kun minä ja Juha oltiin vieressä mutta
muuten ei maistunut. Saakelin pikkuprinssi :P Yö meni hyvin, Speedykin
osasi nukkua ilman isoveljeä :)
Ulkona kun käytiin kaksin niin ässä pyöri koko ajan
mun ympärillä, ei päästäny hetkeksikään
silmistään. Aina jos se kävi pienen mutkan jossain vähän
kauempana niin se tuli tuhatta ja sataa takas katsomaan että mamma
on paikoillaan ja että saa namuja :)
alkuun
Heinäkuu
28.7.
Keskiviikkona oli Akun
vuoro lähteä metsälenkille, mukana menossa oli myös
Sindy ja uusi schape-ystävä Jyry. Reilun tunnin pituiseksi
suunniteltu metsälenkki venykyin kolmen tunnin pituiseksi kun eksyttiin
metsään... Tunnin verran oltiin ihan keskellä ei mitään
eikä mitään hajua mihin suuntaan pitää mennä.
Onneksi selviydyttiin kotiin ;) Kyllä koiria väsytti moisen
reissun jälkeen...
Eilen sitten mentiin Astan
ja partisten kanssa Akun pihalle pystyttämään koira-aitausta,
edellinen kun oli turhan pieni koirien formula-leikkiin. Nippusiteitä
kului n.200 :D Kun ei viitsitty rautalangalla alkaa solmimaan kovin
paljoa kun aitausta joudutaan vielä muuttamaan jne... Olipahan
taas pojat väsyneitä kun riehuivat melkein pari tuntia pihalla,
uni maittoi kun kotiin päästiin.
Tänään
mentiin heti aamupäivällä kun oltiin herätty ruokkimaan
kissat Välivainiolle ja koirat sai riehua eilen pystytetyssä
aitauksessa. Kissojakin piti päästä tervehtimään,
hienosti meni kun kumpikaan ei alkanut jahtaamaan kissoja. Leevi ja
Baroni kulkivat jopa vierekkäin ja haistelivat toisiaan :O Ja kun
tuo Baroni on aika pirullinen kissa, ei olis siitä moista uskonut
että nuin hyvää pataa on Leevin kanssa. Speedy kävi
haisteleen kissoja hieman varovaisemmin entä Leevi, Baroni kun
oli syönnin jälkeen pistänyt pötkölleen pöydälle
niin ässä tunki nokan sen selkään kiinni. Baroni
alkoi kehräämään jota sitten Speedy-raasu säikähti
:D
Illalla lähdettiin Astan ja Sindyn kanssa metsälenkille, tällä
kertaa pysyimme ihan poluilla ;) Koirat väsytti toisensa oikein
hyvin ja taas maittaa meilläkin uni koko yön... Pari kertaa
tuli ylläreitä, ekaksi kaksi maastopyöräilijää.
Leevi olis saattanut lähteä perään jos ei olis suostunut
tuleen ekasta käskystä luokse, onneksi oli korvat ON-asennossa...
Toinen ylläri olikin sit koira, Leevikin näki sen muttei mennyt
luokse kun huusin sen luokseni, siitäkin olin ihan ihmeissäni
:O Liekkö sillä kaikki ihan kotona tänään pääkopassa...
Lihotuskuuri on lähtenyt
suht hyvin käyntiin, kerran päivässä ruokailevat
eli meillä se tapahtuu illalla 20-23 aikaan kun ei aiemmin maistu
ruoka. Aamuisin saavat joskus aina piimää, Speedy syö
silloin toisenkin eväät jollei Leevi ole tarpeeksi nopeasti
kupilla...
Samperin M&M lopettaa ProFormance-nappuloiden myymisen, meillä
alkaa taas operaatio ruuan metsästys että saadaan sillä
ruokittua koirat jatkossakin. Ei viitsi merkkiä vaihtaa kun tuo
on sopinut molemmille niin hyvin.
Vakuutusyhtiö oli
kiltti ja korvasi Leevin selkä- ja lonkkakuvat, samoin myös
ne kilpirauhaskokeet!! Sanoivat vielä soittaessaan et kannattaa
lähettää nyt kaikkein pienimmätkin laskut sit heille
kun loppuvuoden saan pienellä omavastuulla. On se hyvä että
jotain saa takaisin kun tuon Leevin kans on lääkärit
tulleet tutuiksi...
25.7.
Speedy pääsi
eilen pitkästä aikaa kahden keskisille treffeille Sindyn kanssa,
käytiin Kuivasjärvellä vähän metsikössä
kävelemässä. Lapset ei kovin paljoa jaksaneet riehua
kun oli niin kuuma, lenkin jälkeen mentiin vielä Sindyn luokse
kahvittelemaan jossa nuori pari viihdytti toisiaan kiskomalla vanhaa
luutua yhdessä :D
Leevi taas pääsi eilen käymään mun kanssa kaksin
ruokaostoksilla torinrannassa Tassulan puodissa, nyt on lihaa niin paljon
pakkasessa ettei sinne mahdu enää mitään :D Nyt
alkoi siis todellakin se lihotuskuuri pojilla, toivottavasti alkaa muutoksia
tapahtumaan...
Tänään
käytiin Leevin kanssa tuossa viereisellä kentällä
kaksin vähän tokoa reenaamassa, kovasti oli pojalla intoa
ja haki kontaktia. Muutamia perusliikkeitä otettiin ja poika suoritti
ne lähes täydellisesti :O Vallan loistavaa... Nyt odotellaan
ja toivotaan et päästäisiin syksyllä jatkamaan tokoa,
veikkaan et pojalla on nyt intoa enempi kun vuosi sitten ja josko itsekin
olisin paremmin motivoitunut ;) Sisälle kun oltiin menossa niin
Leevipä taas päättikin että hän ei portaita
kulje, noh, hetken aikaa se seisoi siellä alhaalla ja sit päättikin
lähtä omille teilleen. Pakkohan se oli perässä mennä
kun toinen suuntaa autotielle!! Jumaleissön, tyyppi aina välillä
pysähty ja katto että tulenko perässä. Sain sen
käskytettyä metsikköön jossa sain sen kiinni, pientä
kurinpalautusta tuli ja remmin nokassa matkattiin sisälle. Aina
tähän asti se on uskonut "Seis"-käskyä
jolloin jää seisomaan kuin tatti paikoilleen siihen asti että
saan sen kiinni mutta nyt olikin sit kivaa vähän säikytellä
mammaa ihan olan takaa... Kotona olikin sitten niin noloa poikaa että
huh huh...
Leevin jälkeen oli
Speedyn vuoro päästä pihalle vähän tapoja opiskelemaan,
ässä ei kovin hevillä irtoa kauas musta. Parempi kyllä
niin... Makkaraa kun oli taskussa niin se kulki nokka pitkällään
perässä, mitään ihmeellistä Speedyn kanssa
ei reenattu. Pari kertaa istumista ja paikalla oloa. Tuo penska on sellane
jokapaikan tättähäärä että kaikkein tärkeintä
olisi nyt opettaa sille rauhoittumista ja nätisti olemista, sekun
haluaisi koko ajan mennä jokapaikkaan satalasissa... :) Jospa se
tässä pikkuhiljaa sitten alkaa rauhoittumaan muutenkin kun
ikää (ja järkeä) tulee lisää ;)
23.7.
Aku on ollut meillä
koko vklopun kyläilemässä ja hyvin on mennyt. Kovasti
hakee hyväksyntää Leeviltä ja haluaa nukkua myös
ihan kylki kyljessä :) Leevi ei ärähdä kun Aku tulee
ihan iholle kiinni nukkumaan mutta jos Speedy tekee saman niin samantien
Leevi käskee sen pitää haju rakoa.
Tänään
lähdettiin sit käymään Keminmaan näyttelyssä,
ensimmäisenä triosta pääsi kehään Aku
joka päätti näin kauniin päivän kunniaksi viedä
koko potin :O Jo kolmas serti ja kolmas kerta rop-kehässä
Sindyn kanssa, tällä kertaa oli Akun vuoro "loistaa".
Me kyllä Astan kans silloin syksyllä vaan haaveiltiin että
jos kerran edes sisarukset olisi yhdessä rop-kehässä
mutta Buffing-duo päätti että ei sitä yhteen kertaan
jätetä ;) Ryhmäkehään ei jääty kun
oli niin kovin kuuma että oltaisiin paistuttu elävältä
sen kolmen tunnin odotusajan aikana... Partis-kehässä Speedy
nappasi tänään EH:n ja Leevi sijoittui PU-kehässä
kolmanneksi. Täytyy nyt laittaa tää partis-kaksikko lihotuskuurille.
Kotimatka sujui lämpimissä tunnelmissa, ooppeli ei tunne sanaa
"ilmastointi" ;) Alkumatkasta olin saada sydärin kun
en nähnyt takapenkillä kuin kaksi koiraa, hyvä etten
jo tien laitaan ajanut kun en Akua nähnyt missään. Vaikka
ensimmäisenä pieni mies oli autoon mennyt ja istui siellä
kun lähdettiin mutta ajon aikana en sitä nähnyt... Noh,
Aku oli tunkenut itsensä etupenkin ja koiraverkon väliin,
makasi siellä takapenkin jalkatilassa :O Siellä se sitten
tyytyväisenä kuorsasi koko kotimatkan.
18.7.
Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea Aku,
paljon onnea vaan!!! Aku täytti tänään 1v!! :)
Leivoin
aamulla täytekakun jonka koristelin ihan itse poimimilla mansikoilla,
käytiin Astan kanssa tiistaina poimimassa ihan kiva määrä
mansikoita... Iltapäivällä hain Akun, Astan ja Sindyn
meille kahvittelemaan. Asta oli hommannut oikein hienon kynttilän
kakkuun ja lapsille kivat Nalle Puh-lakit :D Synttärisankarit saivat
riekkua partalasten kanssa ja kivaa oli, muutama kuvakin saatiin räpsittyä.
Suuret onnittelut myös Harley, Harry, Väinö, Hari, Hedda,
Kiira ja Sindy!!! :)

Sindy ja Aku |

Leevi, Aku, Sindy ja Speedy |
15-16.7.
Lauantaina lähdettiin
Leevin ja Speedyn kanssa ajelemaan joskus puoli viiden aikaan kohti
Laukaata. Speedy kävi siellä pyörähtämässä
kehässä ja sen jälkeen matka jatkui kohti Vantaata jossa
meidän oli tarkoitus yöpyä. Oltiin kaikki ihan tööt
pitkästä matkasta ja ilta hotellissa kuluikin Leevin turkin
oikomisessa ja telkkaria katsoessa.
Sunnuntaina aamupalan jälkeen suuntasimme auton
keulan kohti Tuomarinkartanoa, tänään pääsivät
molemmat pojat kehään pyörähtämään.
Onnistuin polttamaan itsenikin ihan kivasti siinä kehän laidalla...
Kotimatkalle päästiin lähtemään ajoissa, hyvä
niin kun matkaa oli kuitenkin about 7h ;) Kolme pysähdystä
tehtiin, pojat kuorsasi takakontissa ja ilmastointi pukkasi täysillä
kylmää ilmaa. Kotona oltiin puoli yhdeksän aikaan, hyvin
tuli unikin kun sänkyyn meni ;)
Ihan kiva reissu mutta tuskin toista ihan lähiaikoina edessä,
oli sen verran raskasta yksin ajaa ~1200km vklopun aikana.
Sunnuntaina nähtiin pitkästä aikaa Leevin Onni-veli,
pojat ovatkin nähneet tasan kerran aiemmin toisensa vuonna 2004
erkkarissa... Alla pari kuvaa reissusta.
Leeviä väsyttää... |
Speedy joutui nukkumaan lattialla
kun Leevi valtasi sängyn :)
|
Leevi |
Leevi ja Onni |
10-13.7.
Maanantaina lähdettiin
ajelemaan kohti pohjoista, tarkoitus oli viettää pari päivää
mökillä laiskotellen :) Pojat nautti kun saivat painella formulaa
pitkin maita ja mantuja. Mökin ja saunan katon alla oli pääskysen
pesiä, lintuset ahdistelikin sit koiria ihan urakalla mut koirat
ei huomannu :) Speedy sai nukkua ensimmäistä kertaa elämässään
asuntovaunussa, se oli niin kovin jännittävää ettei
pentunen oikein malttanut nukkua koko yötä, Leeville se oli
jo ihan tuttu juttu ja poika vetikin sikeitä koivet kohti kattoa
sängyllä ;D
Tiistaina vietettiin
melkein koko päivä pihalla, pojat kävi välillä
nukkumassa mökissä mutta sitten taas menoksi. Illalla pojat
olikin sit ihan tööt... Tosin yöllä Speedy nukkui
taas huonosti, vaihteli paikkaa koko ajan ja välillä kyttäsi
ikkunasta.
Keskiviikkona
lähdettiin sit käyttään
mummia ja pappaa Pellon tk:ssa verikokeissa jne... Samalla mutkalla
tehtiin ruokaostokset, pojat katseli maisemia sikaosastolta tyytyväisinä
:) Muuten päivä kului taas riehuessa ja nukkuessa. Illalla
pojat säikäytti mut puoli kuoliaaksi, tyypit karkas rantaan
ja juoksivat edes takas rantaviivaa. Oli todella lähellä etteivät
tipahtaneet virran vietäväksi. Torniojoessa on meidän
mökin kohdalla niin kova virta ettei siinä voi ihmisetkään
uida ja moottoriveneetkin pääsee nippanappa ylävirtaan.
Aatu piti aikoinaan kerran noukkia sieltä ylös kun putosi
ja Akukin tipahti sinne juhannuksena, sekin piti nostaa turkista pitäen
ylös.
Piti itse juosta perässä
rantaan ja samalla huusin koiria sieltä pois, eivät kuulleet
mitään. Niiltä katoaa korvat samantien kun innostuvat
riehumaan, eli ihan kuin olisin seinille huutanut. Ruotsin puolella
rannalla oli kalastajia jotka huomasin vasta siinä vaiheessa ku
painelin pitkin rantaheinikkoa karjuen niin kovaa kuin keuhkoista lähti
että "Pojat s*atana heti takas!!" :DD Veikkaan et niillä
oli kovin hauskaa... Mulla ei ollut... Speedy huomasi ensin että
olin tulossa naama punaisena, se pysähtyikin ihan oma-aloitteisesti
ja käskin sen maata paikoillaan sen aikaa kun haen Leevin. Leeville
pitikin sit vähän kovempaa karjasta "seis" ennenkuin
se tajus mitä mä odotan sen tekevän, pannasta piti taluttaa
se pois rannasta kun taas Speedy osasi ihan omin avuin kulkea meidän
perässä. Leeviä kovasti tympäisi kun keskeytin niiden
hauskan pidon ja yrittikin kerran napata mun käteen kii, mutta
kun sisälle päästiin niin voi hyvänen aika sitä
mielistelyä :O Sen jälkeen pojat ei päässeet enää
yhdessä vapaana pihalle, flexissä korkeintaan ja sit yksitellen
tarpeilleen vapaana.
Torstaina
lähdettiin puolen päivän aikaan ajaan takaisin Ouluun,
koko aamun ja paluu matkan satoi vettä ihan kaatamalla ja näkyvyys
tiellä oli tosi huono. Pappaa sit tympäisikin kun en ohitellut
niin kuin se olis halunnut, mut kuka perkele sitä lähtee ohittaan
jos näkee tasan sen et minkä värinen edessä ajavan
rekan takaseinä on?! Rekan eteen ei nähnyt kun vettä
tuli niin paljon ja rekka vielä pöllytti sitä vettä
vielä enempi :E Mut kotiin selvittiin ehjin nahoin... :)
Käytiin vielä
illasta moikkaamassa Akua ja hakemassa tavaroita vklopun reissua varten.
Lauantaina aamuyöstä taas lähdetään, mennään
kolmisin Leevin ja Speedyn kans. Saa nähdä mitä siitäkin
tulee...
Mökkireissun kuvia
ilmestyy galleriaan kunhan jaksan niitä sinne laittaa...
8.7.
Meikäläisen syntymäpäivä,
käytiin Leevin kanssa Haukiputaan sorakuopilla uimassa Astan ja
Janin kanssa. Oli oikein kivaa, Leevikin uiskenteli ihan kunnolla uusien
pelastusliivien kanssa :) Poika nautti kun sai kolmen ihmisen huomion
ihan täysin itselleen, pitää yrittää pitää
nää uintireissut mun ja Leevin juttuna. Speedy kun on sellanen
tättähäärä ja minä-minä-minä
niin sen kun ottaa mukaan niin Leeviä tympii. Speedylle pitää
keksiä jotain omaa puuhaa, esim. agilitya ;)
7.7.
Tiistaina ell soitti Leevin
röntgenkuvista, vasen lonkka on pysynyt ennallaan (eli on B) mutta
oikea lonkka on huonontunut ja on nyt D. Ell oli katsonut kuvat toisen
ell kans joka oli sanonut että reisiluussa? on pientä hankaumaa
(eli nivelrikkoa) ja ruston kuntoa voidaan vain arvailla kun se ei röntgenissä
näy. Leevi aloitti sitten keskiviikkona Rimadyl-kipulääkkeen,
reilu kaksi viikkoa joutuu sitä syömään. Sit pidetään
pieni tauko jonka jälkeen aloitetaan Cartrophen-pistoskuuri, 1pistos/viikko
ja neljän viikon ajan. Elokuun alussa tulee ortopedi lomilta, hän
on se setä joka kuvasi Leevin viralliset lonkka- ja kyynärkuvat
vuosi sitten. Pitää tilata hälle Leevin viralliset kuvat
ja jättää pyyntö että vertaa uusia ja vanhoja
kuvia. Samalla hän sit osaa (toivottavasti) kertoa mihin suuntaan
Leevin lonkat on menossa ja mihin tahtiin... Joten ei auta kuin nyt
vain odottaa :(
Leeville näyttää hyvin maistuvan kipulääkkeet,
haluaisi enempikin mitä annetaan :O Tosin ell sanoikin et kun ne
on koirista hyvänmakuisia niin jotkut ovat omatoimisesti syöneet
"vähän" liikaakin, joten meilläkin lääkkeet
sijaitsee niin piilossa ettei pojat niihin pääse käsiksi
:)
Speedy kovin tympii edelleen kun hän ei saa lääkkeitä
niinku Leevi, sanoin pentuselle että ehkä sekin sit vanhana
pappana saa jotain troppeja jos tarve tulee :)
Eilen oli turkinhoito
päivä, Speedy on nyt aloittanut karvan vaihtamisen ja hommaa
riittää. Tuntuu et sais harja kädessä kulkea pentusen
perässä että pysyis turkki selvänä. Leevi pyöri
koko ajan mun nenän edessä kun lattialla harjasin Speedyä,
pusutteli naamaa ja heilutti aina vienosti häntää kun
höpötin sille. Speedyn kun sain selvitettyä niin kasasin
trimmauspöydän Leeviä varten, poika kärkkyi vieressä
koko ajan häntä tötteröllä että koska
mamma antaa luvan hypätä pöydälle. Ja kun lupa tuli
niin sekunnin sadasosassa Leevi jo makasi pöydällä nätisti
ja sain aloittaa harjaamisen :O Aluksi olin vähän monttu auki
että meidän Leevi joka vielä vuosi sitten inhosi harjaamista
niin paljon ettei tasan oma-aloitteisesti tullut lähellekkään
niin odotti nuin kovasti nyt omaa vuoroaan. Leevistä on tullut
niin kovin kade Speedyn takia ja huomaa muutenkin kuinka se kovasti
mielistelee mua erinäisissä asioissa ;) On se vaan niin höperö,
minun oma pieni Leevi <3
Tänään
käytiin sitten poikien kanssa verikokeissa, Speedyltä otettiin
passia varten rabies vasta-aineet ja Leeviltä otettiin uusintakokeet
kilpirauhasen vajaatoiminnan takia. Toukokuussa Leeviltä otettiin
ensimmäiset kilpparikokeet, silloin oli jo viitteitä vajaatoimintaan
mutta oli puhe lääkärin kanssa että uusintakokeet
otetaan ennenkuin aloitetaan lääkitys. Maanantaina aikasintaan
selviää siis ne tulokset, että odotellaan...
Pojat käyttäyty tosi nätisti lekurilla, Speedy kovasti
yritti jaella pusuja samaan aikaan kun "valutettiin" verta
jalasta mut Leevi oli oma hillitty itsensä, pienen pusun antoi
lääkäri-sedälle :)
Leevi sai tänään
pelastusliivit, aletaan niiden avulla opettelemaan uimista :) Ne vähän
avittaa pinnalla pysymisessä näin aluksi. Huomenna olisi tarkoitus
mennä testaamaan, Speedy saa jäädä kotiin kun se
pistää vaan ranttaliksi kun rannalle päästään.
3.7.
Leevi kävi tänä
aamuna Akuutissa röntgenissä jalka-/selkävaivojensa takia.
Ensin lääkäritäti tutki koko koiran tarkasti nenästä
hännän päähän asti ja missään ei
tuntunut olevan kipeää paikkaa kun Leevi ei sanonut mitään.
Pää, jalat ja häntä toimi hyvin ja ei ollut mitään
estettä venytellä niitä. Selkärangassa hieman lonkista
päähän päin oli sellainen kohta josta painamalla
Leevi kiskaisi takajalat mahan alle. Mitään neurologistakaan
se tuskin on, näin tuumasi ell. Jos olisi sellainen epäily
ollut niin sitten olis pitäny lähtä Helsinkiin asti magneettikuviin.
Mutta ainakaan tällä hetkellä ei siihen ole tarvetta.
Sitähän ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan...
Sitten tuikattiinkin piikki
peppuun ja odoteltiin Nukku-Mattia. Tällä kertaa kaikki meni
niinkuin piti, yksi piikki riitti ja poika alkoi kuorsaamaan. Ja kuka
se sitten siellä taas itkikään..? :) Se on joka kerta
yhtä kamala tilanne kun koira rauhoitetaan ja se pikkuhiljaa alkaa
meneen tokkuraan ja sitten nukahtaa. Tarkkailin pojan hengitystä
ihan kaiken varalta, aina kun näytti siltä et kyljet ei liiku
niin tulvahti vedet silmiin ja painoin korvan Leevin kylkeä vasten
että lyökö sydän. Tasainen pump-pump-pump kuului,
eli kaikki ok. Juttelin sille kissoista ja kotiin menosta :)
Tällä kertaa en päässyt itse mukaan röntgen-huoneeseen,
hyvä niin, olisin itkenyt siellä silmät päästäni.
Leevi-poika kuului välillä örisevän siellä
ja taisipa pari kertaa haukahtaakkin :D Kuulin kuinka ell ja hoitaja
jutteli sille ja "käskivät" laittaa pään
takaisin tyynylle.
Kun kuvat oli otettu pääsin taas Leevin luokse, se oli nousta
samantien ylös kun näki minut. Mut hoitajat käski pysyä
pötköllään et saivat pojan kannettua huoneeseen
heräilemään. Siellä sitten istuin sen kanssa lattialla
ja rapsuttelin, samalla lääkäri kertoi kuvista jne...
Lonkat oli hyvät, tai niin hyvät kuin B/C-lonkat voi olla...
Polvet oli ok, selkä samaten. Eli kuvissa ei ilmennyt mitään
poikkeavaa, tosin lääkäri aikoi katsoa ne vielä
toisen lääkärin kanssa ja soittaa huomenna mulle. Lonkkamaljat
ja nivelet oli siistit, ei nivelrikkoa tms... Selkänikamat jne.
oli kaikki myös just niinku pitää, ei mitään
poikkeavaa. Ainut mihin lääkäri kiinnitti enemmän
huomiota oli jalka- ja selkälihakset. Leevillä on vasemmalla
puolella paljon vahvemmat lihakset entä oikealla puolella, se voi
siis jotenkin selittää Leevin pienet ontumiset, ehkä...
Oikea lonkkahan sillä oli jo vuosi sitten löysä ja sitä
se on edelleen, se tarvitsisi hyvät lihakset tueksi. Mutta milläs
kerrot koiralle et nyt pitää käyttää vain oikeaa
jalkaa, vasen on pois pelistä... Uiminen olis hyvää treeniä
kun siinä ei rasitu nivelet ja koira joutuu käyttämään
kaikkia neljää jalkaa tasapuolisesti. Jotta eikai se auta
kuin alkaa käyttään Leeviä 1-2 kertaa viikossa polskimassa,
ainakin näin aluksi.
Kuulemma jos oireet jatkuu
niin sit pitää kokeilla kipulääkettä kuurina
ja/tai nivelrikkoon tarkoitettua pistosta (en muista nimeä, C:llä
se alkoi...) kuurina. Nyt siis vain katsellaan ja odotetaan et lääkäri
soittaa huomenna, Leevi ei ole nyt viikkoon oireillut mutta päätin
silti kuvauttaa nyt ettei jää vaivaamaan.
Kotona Leevi köllötteli
patjalla ja Speedyä tympäsi kun hän ei saanut niin paljon
hoivaa :D Se sitten päätti ilahduttaa mua ja Leeviä riehumalla
eilen palkinnoksi ostetulla lelulla :D Heti kun Leevi nousi patjalta
niin Speedy sinkosi tuhatta ja sataa siihen makaamaan ja katsoi mua
sen näköisenä et sitäkin ois pitänyt paapoa
ihan tosissaan, hölmö pentu ;)
Päivällä käytettiin sit Leevin kanssa mun pikkuveljeä
hammashoitolassa. Oli pakko ottaa Leevi mukaan kun en uskaltanu jättää
sitä yksin kotiin kun toinen oli niin ressukka ja vain kulki mun
perässä vinkuen. Käveleskeltiin sit aikamme kuluksi varjossa
ja poika pissailikin ahkerasti, vettä oli mukana enempi kuin laki
sallii ja väkisin melkein piti juottaa.
Nyt Leevi on jo ihan ok,
vahtii parvekkeelta ohi menevää liikennettä Speedyn kanssa
ja nauttii kesästä :)
2.7.
Helteinen päivä
vierähti Ylivieskassa jonne matkasin koko trion kanssa, partis-kehässä
Speedy voitti junnuluokan ja Leevi sijoittui paras uros-kehässä
toiseksi. Arvostelut olivat molemmilla hyvät :) Schape-kehä
oli samaan aikaan jossa Asta pääsi Akun kanssa näyttämään
taitonsa. Ja ei voi kuin kehua, todella loistavasti meni!! Teho-sisarukset
(Sindy ja Aku) kohtasivat toisensa jo toisen kerran ROP-kehässä,
Sindyn pokatessa ROP-titteli ja Aku oli VSP. Todella suuret kiitokset
Astalle Akun handlauksesta!!!! :) Teillä sujui todella hyvin!
Itse näin schapejen junnu-urokset ohi mennen kun olin Speedyn kans
kehässä, sen jälkeen odotellessani vuoroa Leevin kans
Asta heilutti kehän toisella laidalla serti-lappua. Vedet tuli
silmiin ja olin suorastaan järkyttynyt :D Aku oli kuulemma käyttäynyt
kehässä hyvin, antoi tutkia itseään ja seisoi pöydällä
nätisti. Eli epävarmuus kehässä on vaan mun moka,
mä jännitän liikaa jolloin Akukin alkaa hermoileen. Tarvii
kokeilla toisenkin kerran että joku muu esittää Akun,
esim. Asta ;) Ja voihan se olla et mörköikäkin alkaa
pojalla jo helpottamaan...
Leevi ja Speedy olivat opetelleet käytöstapoja viikon aikana,
molemmat esiintyivätkin tänään erinomaisesti. Kyllä
näistä pojista saa olla ylpeä! :) Viikko sitten Rovaniemellä
kun molemmat tohottivat niinku ois ollut tuli perseen alla...
Kotimatkalle lähdettiinkin
sitten kun oltiin palkintolelut ostettu pojille :) Autossa oli lämmin
tunnelma... Ajettiin sit ihan reipasta ylinopeutta ja oltiin kotona
hyvissä ajoin. Nakattiin Aku kotiin ja suunnattiin uimaan. Tällä
kertaa uin sitten itsekin, enhän olekkaan kuin viimeksi 4-5v sitten
uinut luonnon vesissä ;) Ei ole tuo uiminen mun mieleen... Pojat
ui ihan kivasti kun vähän raahasi veteen, Speedyllä taisi
olla tuoreessa muistissa viikon takaiset pulahdukset. Leevi innostui
jopa noutamaan uutta vesilelua :) Tosin kauhean pitkälle se ei
sen perässä suostunut uimaan... Täytyy taas joku päivä
ottaa uusiksi, tekee pojille hyvää uiskennella. Tosin mulle
se tietää hirveetä turkin selvittelyä kun Speedy
tuntuu menevän nyt takkuun ihan hetkessä, Leevin turkki taas
on ihan samanlainen kuin ennen uintiakin :O Ainut vaan et hiekkaa on
ihan hemmetisti kyydissä...
Oona-lammaskoira oli tänään
ainut rotunsa edustaja, sai ERInomaisen ja näin ollen oli sitten
myös ROP. Ryhmässä sijoittui neljänneksi, suuren
suuret onnittelut Oona ja Soila!!! :)
alkuun
Kesäkuu
29.6.
Käytiin Astan, Sindyn,
Akun ja Speedyn kanssa kylässä Rekku-schapen luona (Trasseli
Patteri). Rekku on Akun ja Sindyn veljenpoika :) Aluksi Rekku katseli
järkyttyneenä meidän tehotrion häsläystä,
antoi vähän hammasta Speedylle joka tuli liian lähelle
ahdistelemaan. Liekö talon pieni isäntä niin kovin shokissa
kun tuli kolmikko hänen pihalleen riehumaan ja ahdistelemaan :D
Aikansa kolmikon menoa ihmeteltyään uskaltautui Rekkukin mukaan
leikkiin, Speedyn kanssa näyttivät enimmäkseen olevan
yhdessä :) Speedy kun on aivan kolmas pyörä Akun ja Sindyn
leikeissä, ihan pienestä asti ässä on ollut se joka
joutuu suurimman osan ajasta heilumaan vieressä kun sisarukset
painii ja pöjäilee. Osaavat ne kyllä sitten kolmestaankin
ajaa formulaa niin että ihmiset saa koipiaan varoa ;)
Akulla tuntui välillä olevan ihan muut jutut mielessä,
ahdisteli Sindyä yrittämällä hyppiä selkään.
Ärsyttävä tapa... Sindy aluksi komensi veljeään
jolla on kovakallo joten komento ei mennyt perille, siinä vaiheessa
piti itse puuttua asiaan.
Kuvia tuli räpsittyä
ihan kiitettävästi, ne löytyy galleriasta. Oli todella
kivaa ja täytyy kyllä mennä toistekin että lapset
saa leikkiä yhdessä :)
25.6.
Juhannusnäyttely on
nyt takana, kaikilla kolmella meni Erittäin Hyvin. Leevi oli valioluokan
kolmas, Speedy ainoa uros junnuluokassa joten oli luonnollisesti ensimmäinen
ja Aku oli junnuluokassa veljenpoikansa (Trasseli Patteri) kanssa sijoittuen
tällä kertaa ykköseksi. Show oli jälleen kerran
ROP ja ryhmäkehässä sijoittui ykköseksi!!!
Me lähdettiin sitten mahdollisimman pian Akun kehän jälkeen
pois koska suunnitelmiin tuli muutos ja menimmekin käymään
mökillä Turtolassa :) Mietin kyllä ajaessani että
olikohan ihan hyvä idea kun Rovaniemi-Pello välillä tuli
vettä melkein koko ajan kaatamalla. Mutta onneksi vesisade oli
jo aikaa sitten ohittanut mökkipaikkamme kun saavuimme sinne. Ajomatka
meni leppoisasti, pojat nukkui ja minä söin herkkuja. Ajettiin
peräkkäin äitini kanssa joka oli tullut Akun kanssa kaksin
Rovaniemelle. Jossain välissä äitini soitti ja kysyi
että mitä mittari näyttää kun tuntuu että
matelen (huom. ajoin sillonkin jo yli 100km/h...) Käski painaa
kaasua ihan reippaasti ylinopeuden puolelle :D Meni varmaan kaksi minuuttia
niin soitti uudelleen ja käski olla varovainen ettei lähde
auto käsistä... Ooppelissa kun on niin kuluneet kesärenkaat
ja tie oli välillä ihan täynnä isoja rapakoita niin
siinä olis käynyt hullusti jos olis joutunu vesiliirtoon,
metässä oltas sen jälkeen oltu... Oltiin mökillä
neljän aikaan, selvittiin siis ehjinä sinne reippaasta ylinopeudesta
huolimatta, tosin navigaattori sekosi Pellossa kun tankkasin auton...
Pojat sai riehua kolmistaan mökin pihalla ja niityllä niin
paljon ku vaan jaksoivat. Aku katseli aluksi sivusta partisten mellastusta
kun Leevi meinasi taas pomottaa liikaa. Uskaltautui sitten kuitenkin
mukaan menoon, tosin Leevin tullessa lähelle heitti Aku selälleen
maahan :) Rantaan en poikia vienyt, tosin Leeviä kovasti olisi
sinne kiinnostanut mennä... Yritti mennä omin luvin sinne,
mutta uskoi onneksi kun käski tulla takaisin. Aku oli juhannusaattona
tipahtanut rantakiviltä veteen ja se oli pitänyt niskasta
nostaa ylös kun ei omin avuin päässyt, sen jälkeen
pieni poika ei suostunut menemään portaita alas rantaan. Jäi
vaan kasvimaan viereen odottamaan jos joku meni rantaan :) Noh, lähtipähän
siltäkin talviturkki poies...
Syötiin mökillä ja lähdettiin kotimatkalle puoli
kuuden jälkeen, matka meni nopeasti ja kotona oltiin kahdeksan
aikaan. Ruuhkaakaan ei ollut kuin vasta Iistä Haukiputaalle, mutta
ohittamalla niistäkin tolleroista päästiin ;) Pojat oli
ihan katkipoikkiväsyneitä kun päästiin kotiin, kuorsaus
vaan kuulu kun tyypit nukkuivat pitkin pituuttaan lattialla. Aku jäi
jatkamaan juhannuksen viettoa mökille...
Ainiin, Aku oli lauantain
aamuna Pello-Rovaniemi välillä joutunut äitini kanssa
pysähtymään kun tiellä oli ollut "muutama"
poro, äiti oli sitten aukaissut ikkunan ja sanonut Akulle että
komentaa poroja. Akuhan oli innostunut moisista otuksista aivan valtavasti
ja haukkui kovasti, porot lähti kuulemma ripeästi jatkamaan
matkaa auton edestä pois :D Aku oli haukkunut vielä jonkun
aikaa porojen jälkeenkin vaikka ne oli jo kadonneet näköpiiristä,
pojasta voisi tulla hyvä poropaimen ;)
Tänään
käytiin nakkaamassa Juha töihin päivällä ja
sen jälkeen autoiltiin pitkin Oulua kunnes keksin että haetaan
vähän tavaraa kotoa ja mennään uimaan. Ajeltiin
Haukiputaan sorakuopille jossa pojat pääsi uimaan ihan kunnolla.
Leevi tosin innosti Speedy hillittömään taka-ajoon ja
hetken aikaa tyypit juoksivatkin pitkin rantaa aiheuttaen mulle sydärin
kun meinasivat juosta auton alle. Sen jälkeen pidettiin vähän
puhuttelua ja meno rauhoittuikin.
Speedy juoksi vahingossa mahaansa myöten veteen, Leevi osasi kääntyä
ennenkuin tassut kastuivat. Toisella kerralla Speedy juoksikin kovempaa
äkkisyvään jolloin joutuikin ihan tosissaan uimasilleen
:D Leevikin pulahti mahaansa myöten. Pari kertaa ne ui sit mun
vieressä ihan oma aloitteisesti kun houkuttelin, muuten ne olisivat
vaan halunneet kahlata ja kastella mut. Käytin sit muutaman kerran
poikia yksitellen pannasta pitäen sen verran syvällä
et joutuivat uimaan, Leevi ei ollut asiasta kovin innoissaan mutta hienosti
ui rantaan :) Speedyllä on erikoinen uimatyyli, siinä kastuu
kaikki kahden metrin säteellä kun poika pärskii vettä.
Matalammalla kohdalla pentunen tykkäsi kulkea loikkimalla jolloin
vesi lensi vielä pidemmälle :D Hauskaa oli ja uudestaan mennään
viikolla jos vaan ilmat pysyy kesäisinä :)
Kuviakin tuli otettua muutama, enempikin olisin ottanut mutta on kovin
vaikea yrittää kuvata koiria joita houkuttelee samalla kunnolla
uimasille ja samalla suojelee kameraa ettei se kastuisi ;D
Uimareissun jälkeen käytiin kyläilemässä Nokelassa,
pojat sai sielläkin riehua ihan kunnolla ja kotiin kun tultiin
niin alkoi taas kuorsaus kuulua :D
Ja saatiin iltapäivällä
kuulla hyviä uutisia Rovaniemeltä, Speedyn Show-isi oli Best
In Show kehässä ollut hienosti ykkönen!!! Aivan upeaa!!!
Ainut partis Suomessa joka on jo kahdesti vuoden sisällä ollut
BIS 1 ja vieläpä molemmilla kerroilla Kansainvälisessä
näyttelyssä!!!
19.6.
Pari näyttelyä
reissua taas takana, toissa vkloppuna käytiin Speedyn kans Helsingissä
Euroopan voittaja näyttelyssä. Junalla mentiin ja yks yö
yövyttiin Pian ja Moonan kans hotellissa. Kiva reissu vaikka kehässä
olis voinut paremminkin mennä... Tulihan sitä vähän
shoppailtuakin ja nyt on pojilla uudet hienot nahkaremmit :)
Junamatkat meni hyvin vaikka oli Speedyn ensimmäinen junareissu,
itse meni junaan ja tuli junasta pois vaikka olin varautunut kantamaan
koirat ja tavarat :) Mennessä saatiin matkustaa ihan keskenämme
ja Speedy nukkuikin Pendolinon ison koiran paikalla omassa kevythäkissään.
Tullessa oli matkaseuraa Kempeleläisestä Lara Briardista omistajineen,
oli kiva kun oli juttuseuraa :)
Viime vkloppuna kävästiin
pikamutka Tuurissa Leevin ja Speedyn kans. Leevin eri-putki jatkuu,
hyvä niin, mamma on tyytyväinen :) Tuurissa nähtiin myös
Lurkki-poikaa pitkästä aikaa, pojat olis tahtoneet leikkiä
mut Lurkki ei lämmennyt. Täytyy treffata joku kerta jossain
missä pojat voi irti riekkua niin josko sitten Lurkkikin innostuis
:) Heti kehän jälkeen lähdettiin ajaan Kokkolaan jossa
oli partisten erikoisnäyttely, siellä viihdyttiinkin sitten
useampi tunti vaikka tarkoitus oli tehdä vain pikavisiitti. Oli
oikein mukavaa ja tuli tehtyä ostoksia putiikissakin ;) Aurinko
paistoi koko reissun ja kuuma oli, onneksi Kokkolassa sentäs tuuli
jonkun verran ettei elävältä paistuttu.
Matkaseurana meillä oli siskoni Viivi, reissuun meni 850km ja edellisenä
yönä nukuin vaan 2,5h joten aika rättipoikkiväsyny
olin ku kotiin päästiin. Nukuttiinkin sit poikien kans reippaat
15h yöunet ;)
8.6.
Aurinko paistaa ja pojista
on kiva irrotella vapaana tuossa viereisellä nurmialueella. Kuviakin
on tullut otettua ja niitä löytyy galleriasta.
Tänään aamulenkillä olin saada sydärin kun
päästin pojat irti ja yhtäkkiä näin linnun
maassa, variksen poikanen mut ei mikään pieni enää.
Samantien kun sen hoksasin niin Speedy loikkas sen yli ja mennessä
vielä potkaisi sitä takajalallaan jolloin lintu toki säikähti
ja lähti räpiköimään. Mää aloin kirkumaan
kun se meinas tulla mun päälle :DD
Jännä ettei aiemmin oo nuihin poikasiin törmätty
koska tuokin oli jo melkein aikuisen kokonen. Viime kesänä
niitä poikasia oli ihan tajuttomasti tuossa pikkumetsän vieressä
ja Leevi olis tahtonut antaa niille vähän kyytiä, sillon
sai myös varoa ihan tosissaan niitä aikuisia variksia kun
meinasivat olla "vähän" äkäisiä.
Leevillä oli tänään
taas pesupäivä, vierähti yli 3h kun oli poika päässy
vähän solmuun. Mutta nyt on taas niin komee ja puhdas mies!
:) Kiva ranne kipeänä pestä ja harjata koiraa mut kun
oli pakko niin sillon ei auta luistaa hommasta vaikka ranne huutas hoosiannaa.
Huomen aamulla lähtään Speedyn kans pendolinolla kohti
Helsinkiä ja EUV-06 näyttelyä, Leevi jää isin
kans pitään kotia miehitettynä :)
5.6.
Leevin koivet on nyt olleet
ok, *kop, kop*.
Pojat on saaneet riehua yhdessä tuossa viereisellä nurmialueella,
helppoa koiran ulkoilutusta mulle kun saan vaan seiskoskella, pojat
tekee tarpeensa ja leikkivät ittensä ihan väsyneiksi
;) Leevi tuppaa ajattaan Speedyä välillä vähän
liikaakin ja hyökkii sitten toisen perskarvoihin kiinni, siitäkös
ei Speedy tykkää ja kiljuukin sitten ku pieni sika ja pyörii
maassa. Eilen päivällä oli kaiken huippu kun Leevi taas
hyökkäs persaukseen kiinni niin Speedy veti herneet nokkaan
ja meni mököttämään, sisälle kun tultiin
niin pentunen meni keittiöön jatkaan mökötystään
:)
Käytiin lauantaina Juhan kans kaksin Välkkärillä
kun oli äitini valmistuijaisjuhlat, tuli sitten kuvattua Akuakin
ja omalle sivulleen laitoinkin nyt uuden kuvan pojasta :) Aku vähän
pettynyt kun en vienyt poikia sinne leikkimään mutta seuraavalla
kerralla sitten...
1.6.
Leevin tyttöystävä
Oona tuli pitkästä aikaa leikittämään poikia,
ensimmäistä kertaa mukana menossa oli myös Speedy-veli.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, omat polvet meinas mennä
katki kun parhaimmillaan tuli 3 koiraa yhtäaikaa tuhatta ja sataa
suoraan päälle... Kuvia laitoin muutaman galleriaan :)
Oonan mamma Soila yritti houkutella mua ja Leeviä epävirallisiin
agilitykisoihin mutta eipä me lähdetty, ei olla keretty paljoa
treenaan ja näyttää siltä että pitää
muutenkin pitää taukoa elokuuhun asti ellei pitempään.
Leevillä ei ole kaikki nyt ihan kunnossa tuolla takapäässä,
riehuu ja juoksee ihan ok. Mut makuulta ku nousee ylös niin ei
laita painoa oikealle takajalalle kunnolla. Jalka ei aristele mistään
kun sitä kokeilee joka puolelta ja selkäkin on tunnustelemalla
ihan ok... Soila lupasi hieroa Leevin nyt joku päivä, jos
sillä olisin vaan joku lihasjumi... Jos ei ala meneen ohi tuo niin
sit mennään lekurille ja kuvautetaan koivet ja selkä,
viimestään sit uusinta kuvataan puoli koiraa kun nää
kersat menee koipikuviin.
Viime sunnuntaina kaveri
tiedotti irkissä et pohjosesta päin on tulossa tosi iso ukkosrintama,
liikkui kuulemma nopeasti. Ajattelin olla viisas ja käyttää
koirat ulkona ennen ku se tulee tänne. Mutta p*skat, ensinnäkin
kastuttiin heti tuohon pihalle ihan täysin kun vettä tuli
ihan ku esterin perseestä. Sitten kun oltiin päästy tuonne
vajaan 200m päähän ja Speedy oli just pissalla niin näin
silmäkulmasta kun puoli Oulua käy ihan kirkkaana ja melkein
heti perään "KABUUUUM!!!!". Pentunen säikähti
ihan täysin ja yritti kiskoa metsään, sai ihan tosissaan
pidellä kiinni kun siinä tuota voimaa näyttää
olevan jo ihan "kivasti". Leevi vähän säpsähti
mut ei ollut sit enää moksiskaan vaan kummasteli Speedyn riehumista.
Onneksi edes yksi meistä on nuin reipas :) Itsekin kun olin saada
sydärin kun se pamaus oli ihan järkyttävä, ikinä
ennen en oo tuollasta kuullu/nähny. Selvittiin kuitenkin takaisin
kotiin ja Speedykin alkoi rentoutumaan kun huomasi Leevistä ettei
ole mitään hätää.
Maanantaiaamuna se ei kuitenkaan olis halunnut mennä siitä
paikasta ohi missä oltiin sillonku se pamaus kuului, luuli että
se kuuluu uudestaan. Samaten nyt kun on monena päivänä
tuota vettä tullut ihan järjettömästi niin Speedy
kuuntelee tosi tarkasti et alkaako taas paukkumaan. Täytyy nyt
toivoa ettei se saa mitään loppuelämän traumoja
tuosta...
alkuun
Toukokuu
28.5.
Joensuun reissu onnellisesti takana, 10h tuli
ajettua yhteensä. Speedy debytoi lauantaina junnuluokassa hyvällä
tuloksella ja arvostelulla :) Show oli ROP, RYP 1 ja BIS 3!! :) Perky's-kasvattajaluokka
sai KP:n ja osallistuimme isoon kehään jossa ei tällä
kertaa sijoitusta tullut.
Ajettiin paikan päälle lauantaina aamuyöstä, täytyy
myöntää että vanhuus on iskenyt ja väsytti
ihan pirusti. Hirviä nähtiin yli kymmenen ja jäniksiä
varmaan yli 50, yks oli jäädä auton alle. Ei voi kuin
todeta että kyllä hirvet on sit vaikuttavan näköisiä
eläimiä ja upean näköisiä juostessaan! :O Mut
enpä haluais saada sellasta otusta istumaan konepellille... Kaasujalkakin
keveni kun hirviä vilisi tien laidassa. Tarkoitus oli kyllä
mennä Joensuuhun jo perjantai-iltana mutta kun Juhan kone oli Oulussa
yhden aikaan yöllä niin haettiin se kentältä Leevin
kanssa ja katseltiin vähän lentokoneita. Leevi jäikin
sitten isin kanssa kotiin nukkumaan kun taas minä ja kakarat lähdettiin
autoilemaan.
Oltiin la-su yö FinnHostellissa Joensuun keskustassa, oli todella
kivaa seuraa ja koiratkin nautti :) Jopa Aku-arkajalka oli todella reipas
ja meni partislauman jatkona ilman ongelmia. Olen niin ylpeä pienestä
schape-lapsesta!
Tänään mentiin sit aamulla taas näyttelypaikalle,
vettäkin satoi. Onneksi sade lakkasi vähän ennenkuin
partikset meni kehään. Speedy oli tänään AD/HD-päällä
ja esittikin vähän rodeo-temppuja, toisella oli niin kauhean
kivaa :D Hienosti meni tänään, serti-putki aukeni Speedyllekin
heti 9kk iässä samoin kuin Akullakin. Arvostelu oli jälleen
kerran hyvä ja tuomari tykkäsi pojasta :) Speedy "sekosi"
pu-kehän jälkeen kun juoksi isänsä perässä
ja kun pysähdyttiin niin sinkosi samantien Shown viereen riehumaan
mistä isäpappa ei oikein innostunut ;) Show oli tänään
RYP 2 ja Perky's-kasvattajaluokka sai KP:n.
Aku oli eilen vain turistina mutta tänään pääsi
kehään, serti olis tullut jos ei olisi ollut niin pidättyväinen.
Tuomari kehui todella paljon ja sanoi että tästä pojasta
on tulossa komea mies :) Aku on reipastunut _todella_ paljon viimeisen
parin kuukauden aikana, kehässä vielä vähän
oli arastelua mutta söi ihan reippaasti makupalan tuomarin kädestä.
Ennen kehää villitsin Akun höpöttelemällä
ja kutittelemalla :D Aku pyörikin teltassa kaikkien ihmisten vieressä
ja yritti viedä herkut käsistä. Eiköhän se
tästä kunhan vaan nyt raahaa sitä joka paikkaan mukaan
ja antaa ihmisten kopeloida sitä, parempaan suuntaan ollaan koko
ajan menossa :) Isoja koiria Aku pelkää todella paljon, menee
häntä koipien välissä maahan makaamaan aina kun
joku sitä isompi sattuu oleen 2m säteellä. Siedätyshoitoa
pitäisi siihenkin saada.
Kotimatka sujui leppoisasti, kerran pysähdyttiin pissitauolle ja
sit vaan ajettiin ja ajettiin... Muutama hirvi juoksi taas tien laitaa
tuolla jossain Oulun ja Rantsilan välissä, sydän kurkussa
sai ajaa.
Raskas reissu oli mutta
kyllä kannatti lähteä :) Ensi viikonloppu onkin sitten
vapaa, tosin töissä pitäisi olla mutta mihinkään
reissuun ei tarvitse lähteä ja koiratkin saa vain laiskotella.
Kuvia ei valitettavasti ole viikonlopulta koska kamera oli kotona.
24.5.
Käytiin eilen aamulla poikien kanssa viemässä
Juha lentokentälle kun hän lähti luokkakaverinsa kanssa
puoli kahdeksan koneella Ukrainaan jonnekin seminaariin ja koulu kustansi
lennot jne... Perjantain ja lauantain välisenä yönä
tulee takaisin, vähän on orpo olo yksin koirien kanssa mutta
eiköhän me pärjätä :)
Leevi ja Speedy on kunnioitettavasti kuskanneet kuraa sisälle,
täällä on eilisestä asti tullut melkein koko ajan
kaatamalla vettä niin tuntuu ihan turhalle edes siivota.
Eilen illalla Speedy löysi taas kalan raadon tuosta meidän
talon takana sijaitsevalta nurmialueelta. Yök!!!
Samperin pentu ei vielä suutaan meinaa aukasta kun
on niin hyvän aarteen löytäny, mut luovuttaa kyllä
sitten kun väkisin aukasee suun ja sylkäisee kalan maahan.
Mistä pirusta niitä kaloja on yhtäkkiä tänne
ilmestynyt, lähin vesialue on tuo meri tuolla parin kilsan päässä.
Onkohan ne kalat alkaneet lentämään? Ennen nuita kaloja
tuolta nurtsilta löytyi epämääräsiä lihanpaloja
ja sitä ennen pullaa ja keksiä... :O
21.5.
Aamulla oli aikainen herätys kun lähdimme
ajelemaan Paraisilta kohti Helsinkiä, jumaliste että osas
väsyttää... Oltiin paikalla hyvissä ajoin ja ehdin
Speedyn kanssa vähän harjoitella kehässä "pyörimistä".
Oli kiva nähdä Leevin Onni-veljeä (M. Boogie
All Nite), viimeksi olin nähnyt Onnin erkkarissa vuonna 2004.
Kovin oli erinnäköinen kuin veljensä, katseessa oli joku
pieni häivähdys Leeviä mutta muuten olivat kyllä
ihan erimaata. Leevin Pena-isäkin oli näyttelyissä ja
sai sertin jolla hänestä tuli nyt myös Suomen muotovalio,
onnittelut Jaana ja Pena! :)
Pennut oli eri hallissa kuin isot koirat joten siirryttiin sitten sinne
heti kun aikuisten kehä loppui. Käytiin Ronjan kanssa kiertelemässä
koiratarvikemyyjien tarjontaa ja mukaan lähti koirille luita ja
pehmoankka. Sain myös kunnian kävellä Shown kanssa jäähallin
laidalla kun vein sen baarista häkilleen. Hieman leuhkaa kävellä
niin upean koiran kanssa ;) Kovasti juttelin herralle ja se vaan katseli
mua ihan ihmeissään...
Lähdimme ajelemaan kohti Oulua pentujen kehän jälkeen,
harmitti kun ei viitsinyt jäädä katsomaan ryhmä-
ja bis-kehää mutta kun on niin pitkä kotimatka niin oli
kivempi lähtä ajoissa. Mut onneksi Show loisti taas, ensin
voitti ryhmän ja BIS-kehässä sijoittui neljänneksi.
Aivan mahtavaa! :)
Kotimatka sujui rattoisasti, Tampereen ja Jyväskylän kautta
kruisailtiin. Pari kertaa pysähdyttiin... Jyväskylään
asti istuin Speedyn kanssa kaksin takapenkillä. Ässä
makas jalkojeni välissä, pää sylissäni. Yhteistä
laatuaikaa :) Ahdastahan meillä vähän oli, tuo koira
kun ei mikään kovin pieni ole...
Nähtiin pari hirveäkin, onneksi oli taas aita välissä.
Siellä ne söi heinää Oulun motarin varressa hieman
ennen Tupoksen ABC:tä. On ne vaan isoja elukoita, en todellakaan
halua sellaista auton konepellille istumaan...
Kuvia reissusta löytyy
galleriasta ja poikien tulokset omilta sivuiltaan.
20.5.
Perjantain ja lauantain välinen yö
ajettiin äitin, siskoni Viivin ja koirien kanssa kohti Raumaa.
Rantatietä ajeltiin ja matkaan meni aikaa about 8 tuntia. Minä
ajoin koko yön ja väsymys oli koko lauantain sen mukainen,
onneksi koirat sentään nukkuivat ja jaksoivat esiintyä
edukseen :) Speedy oli kolmannen kerran ROP-pentu ja Aku sai toisen
H:n ollen taas todella ujo kehässä. Arvostelut molemmilla
oli hyvät, mutta niinhän ne kuuluu hyvillä pojilla ollakin
;) Perky's-koirat oli hyvin edustettuina ja menestystä tuli, Neo
(Ael De Shaleemar) oli päivän ROP ja lopuksi sijoittui ensimmäistä
kertaa ryhmässä ollen RYP 2 :)
Näyttelyn jälkeen
lähdin koirien kanssa Paraisille yökylään. Ensin
oli tarkoitus mennä Espooseen mutta päätettiinkin että
äiti ja Viivi menee sinne, ja minä ja koirat sitten Lenalle.
Oli todella mukavaa kun Speedykin sai tutustua isäänsä
kotioloissa, tosin Shown piti näyttää Speedylle että
kuka on talon kingi :D Ilta kului rattoisasti koirat riekkuivat keskenään
ja myöhään illalla piti vielä euroviisujakin katsella.
Mun piti luovuttaa ennenku oli ees puolet äänistä annettuna
koska univelkaa oli ehtinyt kertyä jo reippaasti, uni tulikin samantien
kun pää koski tyynyyn.
13.5.
Nyt on kotinäyttely
takana, raskas päivä kun piti ottaa 4h tirsat kun kotiin pääsi
:D
Ensin mentiin partiskehään
jossa Speedy oli ROP-pentu ja arvostelu oli taas kerran loistava, lupaava
nuori miehen alku ;) Että varokaa vaan, Speedy on tulossa... Leevi
jatkoi ERInomaista-putkeaan ollen PU 3, hienosti meni murmelillakin.
Sitten suunnattiinkin melkein heti schape-kehän laidalle, pentuluokassa
oli 3 Akun veljenpoikaa joista Trasseli Patteri oli ROP-pentu. Sama
pentunen me tavattiin Speedyn kanssa mätsärissä jokunen
viikko sitten :) Aku teki hattutempun saaden ensimmäisen ERIn ja
oli myös loppujen lopuksi VSP ensimmäisen sertin kera, oltiin
kyllä täysin monttu auki moisesta :O Sindy päätti
ettei jää veljensä varjoon ja teki saman hattutempun
ottaen ekan sertinsä, ROP-kehässä veti ansaitusti pidemmän
tikun ollen päivän ROP!!! Onnea SindyMaria!! :) Olemme onnellisia
Buffing-sisarusten menestyksestä, tästähän me Astan
kans joskus haaveiltiin että oltaisiin yhdessä ROP-kehässä
ja niinhän me sitten tehtiin ;)
Piti ottaa partisten ROP-
ja VSP-pentukuvia mutta ne jäi ottamatta kun lähdettiin kotiin
grillaan ja lepäileen, vesisadekin alkoi just sopivasti kun pakkailtiin
tavaroita. Samaten jäi Akun ja Sindyn yhteiskuvat ottamatta mutta
täytyy joku päivä mennä kyläilemään
kameran kanssa :)
Kakkuakin oli Välivainiolla
sopivasti tarjolla kun käytiin viemässä Aku kotiin, siskollani
kun on synttärit maanantaina mutta mä päätin että
kakku on ihan vaan Akun kunniaksi :D Pieni schape-lapsi nukahti heti
kun kotiinsa pääsi, raskas päivä.
9.5.
Lähdimme viime lauantaina
poikien kanssa Jyväskylään, oltiin Speedyn sisaruksien
(Dani & Moona)
luona yötä ja sunnuntaina kävimme sitten pyörähtämässä
Suolahden näyttelyssä. Käytiin koirien kanssa koirapuistossa
ja sit ilta menikin koiria pestessä, ts. Pia pesi ja minä
istuin irkissä ;D Hyvä työnjako... Kyläily meni
hyvin, koirat tuli hyvin juttuun mitä nyt välillä Aku
ja Dani yritti astua muita jne... Aku taas rakastui ensimmäistä
kertaa elämässään, Moonaan :) Naperot pussaili ja
paini yhdessä, oli varmaan molemmista kivaa kun olivat saman kokoisia
:) Suloinen pari, harmi kun ei yhteiskuvaa ehtinyt ottaa... Noh ensi
kerralla sitten.
Sunnuntaina mentiin jo aamusta näyttelypaikalle, aurinko paistoi
ja oli kuuma! Menestystäkin tuli, Leevi oli ROP ja Speedy VSP-pentu
:) Aku sai H:n ja siihenkin olen ihan tyytyväinen koska pieni schape-lapsi
käyttäytyi niin hyvin. Akua vaan pelotti kehän laidalla
maannut sakemanni että se tulee päälle kun juostiin kehässä
niin se sit juoksi peppu maata viiltäen... Mut harjotusta harjotusta...
Ryhmä kehässä ei Leeville tälläkään
kertaa tullut sijoitusta, mutta onhan meillä aikaa. Hienoa oli
että sinne päästiin edes pyörähtämään
pikaisesti ;)
Näyttelyssä oli virallisissa luokissa 14 partista joista ainoastaan
4 sai ERInomaisen, ja näistä yksi oli minun Leevini :) Hienosti
poika esiintyi! Olen todella ylpeä pojasta :)
Paluumatkalle päästiin neljän jälkeen, 4h meni matkaan
ja kerran pysähdyttiin syömään ja jaloittelemaan.
Hyvin meni matkat molempiin suuntiin vaikka yksin olinkin koirien kanssa
liikkeellä, jaksoin ajaa ja paluumatkalla Leevi toimi apusilminä
takapenkiltä käsin :D
Mennessä pojat matkusti erillään, Aku vänkärin
penkillä, Leevi takapenkillä ja Speedy takakontissa. Takas
tultiin niin et Aku oli takakontissa ja partikset takapenkillä.
Leevi-raasu ei tosiaan paluumatkalla 15min kauempaa nukkunut, piti vain
päätä olkapäälläni ja katseli maailman
menoa :)
Ensi viikolla sit Oulun
näyttely, sitten onkin helppo reissu kun matkaa näyttelypaikalle
on alta 5km :D Saa nähdä miten siellä käy...
Todella paljon kiitoksia
vielä kerran Pialle, Danille ja Moonalle yöpaikasta ja mukavasta
seurasta!! :) Saa nähdä montako koiraa ensi kerralla sitten
joskus on mukana... ;)
alkuun
Huhtikuu
29.4.
Lähdettiin aamulla
kuuden aikaan ajamaan kohti Vaasaa, kummitätini lähti matkaseuraksi.
Menomatkalla ennen Raahea nähtiin hirvi, oli muuten ensimmäinen
kerta mulle elämäni aikana :O Onneksi oli hirviaita välissä...
Näyttelypaikalla oltiin hyvissä ajoin ja kehäkin taisi
olla hieman myöhässä. Ensin kävin katsomassa ja
kuvaamassa schape-kehän laidalla, Sindy oli JUK EH 2 ja Harry JUK
EH 1. Hienosti meni Akun sisarukset :)
Speedykin esiintyi ihan
hyvin ;) Tuloksena ROP-pentu, isänsä oli ROP ja RYP 1, hienoa
Show!! :)
Paluumatka meni leppoisasti, ohittelemaan jouduttiin aika paljon kun
epämääräisiä sunnuntaiautoilijoita oli niin
paljon tien tukkeena, meinattiin ajaa fasaanin päälle mut
onneks pysähdyttiin metriä ennen sitä lintua. Speedy
nukkui takakontissa autuaan onnellisena uuden ison luunsa kanssa, Leeville
tuotiin samanlainen tuliaisiksi :) Oli ihana tulla kotiin ihmisten aikoihin
näyttelyreissulta, seitsemän maissa oltiin pihalla. Huomenna
menenkin sitten itse töihin agilitykisoihin keräämään
pisteitä ensi syksyn ryhmäpaikkaa varten... Kiva näin
flunssassa reissata ja lähtä jonnekin kentälle kekkuloimaan,
mutta pakko mikä pakko...
26.4.
Ah tätä kevättä,
risuja, hiekkaa jne.. p*skaa joka puolella. Koirat on aina lenkin jälkeen
niin törkysiä että huh huh, tulis se kesä jo! Samaten
tää samperin siitepölyallergiakin vois kadota jonnekin,
kyllästyttää tää ainainen nenän ja silmien
vuotaminen. Me ollaan vietetty hiljaiseloa koirien kanssa, olen itse
flunssassa ja keuhkoputkentulehdus riivaa. Sunnuntaina käytiin
Speedyn kanssa mätsärissä, sai sinisen ja värikehässä
kättä päivää ja näkemiin. Olis voinut
jättää väliin kun itse olin sit loppupäivän
ihan kuollut :/
Mätsärissä törmättiin Akun veljenpoikaan, Trasseli
Patteriin :) Oli vähän puhetta et jos mentäs Akun kanssa
joku kerta kyläileen niin sais pojat leikkiä yhdessä,
ikäeroa lapsukaisilla on vajaa kuukausi.
Lauantaina lähdemme
Speedyn kanssa kaksin Vaasaan, poika menee sinne pentuluokkaan pyörähtelemään
:)
17.4.
Vapaa päivä,
kävin aamupäivällä vähän trimmailemassa
Santtu-cottonia. Ajeltiin tassut ja jalkoväli, kesäksi sit
leikataan varmaan kesätukka :) Kävin sit samalla reissulla
morjenstaan Akua ja kissoja kun aikaa oli ja omat koirat oli kotona.
Aku on vallan hupanen tapaus, nytkin se oli eteisessä kun menin
mutta ei ensin hoksannut mua. Mut heti kun aloin hössöttään
et "Aku, Aku, Aku" niin johan alkoi pienellä pojalla
koko takapää vatkaamaan ja pusuja sateli <3 Vein Akulle
tuliaisena siansaparon ja voi hitsi että se olikin kiva ylläri,
poika söi sen samantien :)
Kuvasin ensin kissoja ja sitten otettiin Aku poseeraamaan. Harjoiteltiin
vähän näyttelyitä vartenkin, eli seisomista ja ravaamista.
Hyvin meni :) Nyt käskinkin Viivin (siskoni, 11v) alkaa harjoittelemaan
Akun kans nuita juttuja että osaa sitten kehissäkin, ties
vaikka saisin Viivin innostumaan Junior Handleristakin ;) Täytyy
raahata ne mätsäriin sunnuntaina jos on hyvä ilma...
Kuvia kissoista löytyy galleriasta.
15.4.
Hyvää pääsiäistä
kaikille!! :)
Tarkoitus oli käydä eilen päivällä koirahallilla
reenaan vähän agilityä mut joku muukin oli saanut saman
idean ja hallin pihassa oli about 10 autoa niin jätettiin sit väliin.
Ei sinne viittiny mennä kun olis ollut jo vähän tungosta.
Ajeltiin sit Sanginsuuhun ulkoileen ja sit mentiin Juhan serkuille katsoon
kun muut pesee mattoja ;) Nakeltiin koirille lumipalloja ja aika hyvin
ne tulikin väsytettyä. Speedy the ranskalais-ruotsalainen
ei tajunnut yhtään mikä idea on nakata lumipalloja kinokseen,
se vaan säntäili Leevin perässä ees sun taas. Leevi
kun on taas ihan normaali pallo hullu partis, loikki kieli poskella
pitkin ja poikin hankia. Mut sen verta epänormaali tuo Leevikin
on että ei hauku koko aikaa, toisinku Aatu... ;)
Loppu ilta kuluikin lepposasti kotona, saatiin raitisilma myrkytys joten
nukuttiin sit parin tunnin päiväunet.
Tänään
lähdettiin sit heti aamupäivällä ajeleen hallille,
Juhakin lähti mukaan että saatiin kuvia. Tällä kertaa
siellä ei ollut muita ja saatiin ihan keskenämme siellä
olla :) Leevin kanssa otettiin aluksi keppejä ja hyvin meni, vielä
ei saatu kujaa loppupäästä ihan kiinni mut eiköhän
se pikkuhiljaa ala meneen kapeemmaksi. Otettiin sit myös hyppyjä,
putkea, rengasta, puomia ja A-estettä. Eka otettiin pieni radan
tynkä: hyppy, putki ja hyppy, hyvin meni :) Sit muutettiin vähän:
putki, hyppy ja hyppy, sekin meni hyvin. Pientä hakemista Leeville
tuli aina kun mä vaihdoin puolta, sen mielestä se on kiellettyä
ja sitä piti sit äänekkäästi kommentoida. Muuten
Leevistä ei lähde pihahdustakaan radalla :)
Sitten tein vähän pidemmän radan: puomi, putki, hyppy,
hyppy, rengas ja hyppy. Se meni odotettua paremmin, vähän
oli taas hakusessa jotkut kohdat mutta muuten meni loistavasti :) Leevi
tykkää puomista kun siinä on saanut aina niin paljon
herkkuja alastulo-kontaktilla ;D
A-este mentiin ilman remmiä ja Leevi osasi siinäkin ihan itse
pysähtyä alastulo-kontaktille, ihan niinkuin puomillakin!
Mä olen niin ylpee et mun Lärde on oppinut edes jotain! :)
Lopuksi otettiin Leevin kans vielä keppejä ja rengasta.
Speedykin pääsi
vähän agilityn makuun, otettiin ensin putkea. Se oli pentusen
mielestä vähän epäilyttävä mutta pienellä
avustuksella meni sen nopeesti ja monta kertaa :) Sitten otettiin hyppyä,
laitoin riman ihan matalalle ja hienosti Speedy siitäkin suoriutui!
Loikkasi melkein yhtä korkeelle kuin Leevi vaikka rima oli ihan
alimmassa tasossa :D Sit mentiin kokeileen puomia, siinä piti jo
vähän pitempään empiä että mennäkkö
vaiko ei, mut mentiin kuitenkin. Pidin koko ajan valjaista kiinni ja
hienosti meni, alastulo-kontaktille pysähdyttiin istumaan ja syömään
nameja :) Eiköhän sitä aleta pikkuhiljaa koulimaan Speedystäkin
agility-koiraa ;)
Tänäänkin on koirat olleet ihan tööt, vaihtavat
vaan nukkuma paikkaa ;) Saa nähdä josko sitä keksis huomisellekin
jotain aktiviteettiä, nyt kun on tätä aikaa hieman enempi
päivälläkin.
9.4.
Meidän piti tänään
Speedyn kans mennä Virpiniemeen mätsäriin, paikan päällekin
päästiin ja jonotettiinkin hetki ilmottautumiseen mutta sit
keksinkin että eipä mennäkkään. Se paikka oli
niin kammottava (vettä, mutaa, hevosen paskaa jne...) etten mä
tuota moppia viittiny viedä sotkeutumaan sinne. Mentiin sit Tanjan
ja Busse-kaukkarin (11kk) kans rämpiin metsään, ne kun
oli tullut ihan varta vasten meitä varten sinne mätsäripaikalle
;) Aluksi Speedyä vähän pelotti Busse kun koko eroa pojilla
oli "vähäsen" (vajaa 30kg), mut sitkun kääpiö
pääs irti niin johan oli kivaa. Bussea ei päästetty
irti kun siinä metikössä kulki heposia ja muutenkin oli
niin paljon kaikkea kivaa hälinää että parempi oli
pitää remmissä. B harrastaa lumisukellusta joka pienen
partalapsen mielestä oli toosi kivaa, kaveri kun katos puoliksi
kinokseen niin otetaan kovasti vauhtia ja loikataan sen päälle
:D B ihmetteli pientä hyttystä joka välillä katosi
kuin pieru saharaan, Speedy kun oli vähän ketterämpi
;) Monesti meinas partalapsi litistyä ison B:n alle mut aina pääsi
luikertelemaan karkuun. Mitään rähinää tms..
ei pojilla tullut, nätisti touhusivat ja painivat yhdessä.
Aluksi B meinas että yrittää astua Speedyä mut kun
toinen veti ihan maahan litteeksi niin yritykset aina epäonnistui,
mutta sitten yritti partalapsikin samaa tosin ei onnistunut kun on sen
verran pieni.